torstai 30. lokakuuta 2008

Hitaasti etenee..

..nimittäin Janen noutoharjoitukset. Kun en ole sitä aiemmin tajunnut opettaa.. ja tuolle kun noutaminen ei tunnu olevan mitenkään luontaista toimintaa.. Nyt olen kovasti harjoitellut lähes päivittäin käteen kosketuksia. Se sujuu jo oikein tarmokkaasti ja hyvällä tahdilla. En ole ajatellutkaan juuri pidentää koskemisaikaa. Kuhan se koskee ja nopeasti. Aina kun käsi ilmestyy kämmenpuoli ylöspäin Janen eteen, siihen tulee koskea. Hyvin se on jo sen hoksannut.

Myös kapulan nostamista ollaan harjoiteltu. Sekin sujuu entiseen malliin hassun kurinan säestämänä :D Janelle kun jos joku on vaikeaa tai vähän epämiellyttävää, se alkaa usein kurisemaan. Ilmeisesti kapulan nostaminen ei siis ole sen mielestä maailman kivoin asia, mutta tekee sen kyllä ihan kuuliaisesti. Vähän vielä nopeutta hommaan kaipaisin.

En kyllä tiedä olenko tehnyt oikein, mutta olen nyt pikku hiljaa alkanut sulauttaa "temppuja" yhteen. Ensin tehdään noin 10 namin toistot käteen koskemista. Sitten pieni tauko, jonka jälkeen kymmenen kapulan nostamista maasta. Ja sitten taas käteen koskemisia ja sitten kapulan nostamisia.. Muutama sarja peräkkäin, mutta aina pienet tauot välissä. Sitten teimme yhden sarjankin niin, että vuorotellen pyysin Janea nostamaan kapulaa ja koskemaan käteen. Tietty silloin kun piti koskea käteen, kapula oli kainalossani piilossa ja sitten kun piti nostaa kapulaa käsi oli nyrkissä. Mutta kokeilin pari kertaa jo, että hoksaisiko se tökätä kättäni kapula suussa. Eipä hoksannut. Vähän liikaa tuijottelee namipurkin suuntaan.. Hmm.. Tuolle katseelle pitäisi kyllä tehdä jotain.. Sitä ahaa-elämystä odotellessa ;)

Ei kommentteja: