sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Möllitokossa Valorinteellä

Käytiin tänään Janen kanssa kisailemassa möllitokossa alokasluokassa. Neiti oli kyllä aika virkeä, mutta sade haittasi sen toimimista. Eihän märälle maalle hienohelmat voi mennä istumaan, saati sitten makaamaan! ;) Joo, eli pisteet ropisi alas ihan sen mukaan. Mutta aika löyhä pisteytys kyllä oli. Tuolla esityksellä odotin jo pahempaakin. Mutta mikäs siinä, hävittiin kisa, mutta saatiin silti iso ruokasäkki palkinnoksi sekä hyviä kuvia ja kokemusta :D Ei siis haittaa, vaikka vähän jouduttiinkin palelemaan.

Tässä vielä pisteet ja sepostukset osa-alueittain:


Luoksepäästävyys 10

Ohhoh. Jane ei tällä kertaa hyppinyt tuomarin päälle, vaan minun jalkaani vasten. Mutta silti tuli kymppi.. No, sain taas jo ennen kisaa kommenttia tuosta hösöttäjästä, että eipä ole ainakaan aggressiinvinen koira, kun se kaikkia ihmisiä tervehti häntä viuhuen :D


Paikalla makaaminen 0

No voihan.. Ei se nyt onnistu kisatilanteessa ei sitten millään. 1 min menee ihan mukavasti, mutta sitten neiti kyllästyy ja lähtee hiippailemaan luokseni. No, uudella käskyllä sain sen takaisin maahan ja malttoihan se siinä sitten taas odotella loppuun asti. Eli ihan sama juttu kuin viime kisassa. Nolliksi meni.


Seuraaminen kytkettynä 7,5

Meidän paras liike ei nyt oikein onnistunut. Jane edisti juoksemisessa, seuraaminen oli paikoin väljää, pysähdykset oli toooodella hitaita.. Johtuen ihan märästä maasta.. No, näin siis tällä kertaa. Surkea esitys.


Seuraaminen taluttimetta 8

No, tähän tsemppasin ja se sujuikin jo paremmin. Mutta mutta.. Jane karkasi ja meni katsomaan kentän reunalla olevaa ämpäriä.. Muuten liike sujui tuomarin mielestä hyvin, mutta pysähdykset olisivat saaneet edelleen olla nopeampia. Armeliaasti saatiin 8. Sain myös huomautuksen täyskäännöksistä. Ne kuulemma näyttävät vähän siltä, että vetäisin Janea kädellä mukaani. Pitääpä treenata ne kuntoon. Ja muutenkin harjoitella seuraamista erilaisissa paikoissa... erityisesti sateella.


Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0

Nyt se Jane sitten unohti maahanmenon! No, syynä oli ehkä eniten se, että kävelin suoraan kohti kentän märintä kohtaa ja käsky piti antaa juuri siinä. Tarkoitus kyllä oli, että olisin kävellyt kuivalle.. Nolliksi siis meni, kun Jane ei halunnut käydä makaamaan lammikkoon.. Prinsessa.. ;)


Luoksetulo 10

No, joku liike sentään onnistui. Jane ei ole varmaan ikinä tehnyt noin vauhdikasta luoksetuloa! Perusasentokin osui suunnilleen suoraan, ainut vaan, että pylly oli pikkaisen irti märästä maasta ;)


Seisominen seuraamisen yhteydessä 9

Ihan ok seisominen. En nyt enää muista mistä tuomari huomautti..


Estehyppy 9

Kentän reunalla ollut este kuumotti Janea jo paikkamakuun alussa ;) Siinä vaiheessa, kun se tajusi, että olemme menossa hyppäämään, piti tehdä muutamia kunniakierroksia ja yrittää käydä moikkaamassa kaikkia.. Sainkin ohjeeksi, että mun pitäisi saada koirani parempaan hallintaan myös suoritusten välillä. Pitää kokeilla jättää se käskyn alle makaamaan. Agilityssä se toimii ainakin. No, hyppy sujui ihan ok, mutta Jane hyppäsi ihan kamalan vinoon. Vaikka se ei kuulemma alokasluokassa kamalasti haittaa, pisteen vähennys tuli kuitenkin.


Kokonaisvaikutuksesta saatiin kuitenkin 9, vaikka koirani karkaili muutaman kerran ulos kehästä.. Sillä kun vaan on niin kivaa aina ;)

Yhteispisteet 123, ALO3-tulos ja sijoitus taisi olla 5. Jatkamme harjoituksia.

Tässä vielä muutama Jeren ottama kuva. Jane on kyllä niin hieno harrastuskaveri ja näyttää hauskalta tuolla isojen koirien joukossa ;)










Ei kommentteja: