keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Janen pikatreenit

Käytiin tänään Janen kanssa treenailemassa pikaisesti hallilla. Kun esteet ovat siellä koko ajan paikoillaan, ei ole paljoa tarvinnut keksiä mitä tekisi. Aina löytyy joku mukava pätkä harjoiteltavaksi :) Aluksi otimme ihan vaan puomia, jota ennen ja jälkeen oli aidat suorassa linjassa. Puomilla kyllä tuntuu neidillä vauhti kiihtyvän kovasti. Muutaman kerran se nyt huiteli kontaktista yli. Tosin pysähtyi kyllä silti napakasti, mutta takajalat eivät jääneet kontaktille. Myös sivuttaisluisuja tuli muutama. Hyvä, että toinen takatassuista hipoo juuri ja juuri kontaktipintaa.. Hmm.. Eikun kovasti palkkausta vaan oikeasta suorituksesta ja nopeasti. Janelle on nyt vielä uusi juttu jatkaa rataa kontaktiesteen jälkeen. Aita ei ollut muutenkaan kovin vetävä este. No, sitäkin nyt harjoitellaan.



Sitten teimme pientä rataa (kuva yllä). Se meni hienosti, vaikka radalla oli rengaskin. Ohjasin alussa aitojen vasenta puolta ja sieltä käänsin neidin putkeen. Tosi hyvin Jane osasi lukea putkea ja loikki aitojenkin yli oikeaa linjaa. Otin Janen sitten putkesta ulos selän takaa, eli tein persjätön. Sekin meni ongelmitta. Renkaalle vaan piti ohjata vielä aika tarkasti, mutta pystyin jo menemään sivulta. Hyvä homma :) Ja kunnon repimispalkka renkaan jälkeen.
Ihan hauska treeni, jossa ohjaajan ei oikeastaan tarvinnut kuin juosta suoraan :D

Teimme myös teho pujottelutreenin. Molemmilta puolilta ohjasin ja se vaikeampikin puoli alkoi jo sujua :) Ekaan väliin pitää avittaa vähän enemmän ja muutenkin pitää käsi vielä aika alhaalla, mutta ihan hyvin Jane jo pujotteli välillä oikein rytmillä :) Se helpompi puoli taas menee jo tosi hienosti. Ei tarvitse enää välttämättä edes pitää kättä apuna. Voin vaan kävellä vierellä normaalisti.

Keinu on kyllä nyt Janelle vähän kammotus :( Se on alkanut jännittää sitä rämähdystä. Hitsi, kun olen tainnut edetä liian vauhdilla.. Mutta kun Janelle antoi pari kertaa namin keinun laskeutuessa, se alkoi oikein odottaa namipalkkiota. Siis käveli ihan nätisti keinun laskeutumiskohtaan ja siinä sitten katseli minua, että joko sitä namia alkaa tulla, kun tämä keinu jo putoaa alaspäin :D Että ei nyt mitään ihan kamalaa kuitenkaan. Tosin kontaktilta on pois vähän kiire myös. Pari kertaa se luisti, ennen "mennään"-käskyä. Mutta vikalla reippaalla suorituksella Jane sai syödäkseen koko namipussin lopun sisällön kontaktilla. Ehkä siitä tulee vielä vähän kivempi juttu.

Ei kommentteja: