tiistai 2. syyskuuta 2008

Teho-toko

Koska tokotreeneihin ei eilen ilmestynyt muita, saatiin oikein kunnon tehovalmennusta ekoja kisoja ajatellen :D Sellaista olenkin jo jonkin aikaa toivonut. Otettiin ensin 2min paikkamakuu ja luoksepäästävyys. Niissä liikkeissä oli mukana kaksi muutakin. Edellisen ryhmän kouluttajien koiria. Paikkamakuussa Jane nousi taas ylös, grr.. Mutta koska Killerillä oli ravit, tilanne oli suorastaan kaoottinen. Autoja ajeli ohi vähän väliä. Joten pistetään nyt tämä ihan sen piikkiin ;) Luoksepäästävyys meni nyt ihan hyvin. Tosin palkkasin Janea silloin kun sitä rapsuteltiin. Kyllä olisin neidillä niin kova hinku mennä tervehtimään. No, eipä ole aggressiivinen ainakaan..

Sitten otettiin seuraamiskaavio hihnassa. Kerroin Sami-kouluttajalle ongelmani, että seuraaminen sujuu ihan hyvin kun teen sitä itsekseni. Mutta heti kun on liikkeenohjaaja käskyttämässä, alan säätämään. Sittenpä tehtiin ensin seuraamista ilman koiraa :D Huomattiin, että minun pitäisi käskyn jälkeen pitää pieni ajatustauko ja sitten vasta kääntyä. Käännyn usein liian nopeasti ja sen takia alan jännittää. Ei siinä niin kiire ole. Seuraaminen meni ihan hyvin ilman koiraa, joten otin sitten Janen autosta mukaan harjoitukseen. Janenkin kanssa kaavio meni nyt ihan hyvin, kun maltoin tehdä käännökset ja pysähdykset rauhallisemmin. Onneksi liikkeenohjaajakin oli nyt rauhallinen. Eipä sitä kyllä tiedä millainen ohjaaja sitä kokeeseen sattuu, mutta hyvä nyt ainakin olla vielä harjoituksissa rauhallinen ohjaaja näin alkuvaiheessa kun ollaan.

Otettiin vielä liikkeestä maahan meno ja seisominen. Maahanmenossa koiran luo palatessani, Sami sanoikin, että palaa koiran taakse. Lähes huomaamatta suoritimmekin avoimen luokan liikkeen! Ihan nätisti siis Jane malttoi maata paikoillaan, vaikka kävelin sen taakse. Tämänhän voi jo harjoitella kuntoon saman tien. Seisomisessa Jane meni pitkästä aikaa maahan seiso-käskyllä. Sekin varmaa johtui ihan äärimmäisestä häiriötilanteesta, joka Killerillä vallitsi. Toisella yrittämällä seisominen jo onnistui. Saminkin mielestä Jane ei enää tee niin pahaa sivuttaisliikettä seisomisessa. Hyvähyvä :)

Siinäpä oli meidän treenit sen päivän osalta. Hyppyä pitäisi varmaan taas alkaa harjoittelemaan. Kun vaan keksisin jonkun järkevän systeemin siihen. Lopuksi sain vielä kokeilla seuraamista Samin rottweilerin, Aidan, kanssa. Se oli tosi jännää! Aida seurasi kuin kone! Muutenkin oli todella erilaista työskennellä ison koiran kanssa. Vähänkö oli palkkaaminenkin helpompaa kun suu oli huomattavasti lähempänä ;)

Ei kommentteja: