tiistai 10. kesäkuuta 2008

Jasu jäljesti mejäkokeessa AVO1-tuloksen

Viikonloppu menikin sitten aika pitkälti metsässä rämpiessä. Olin ilmoittanut Jasun mejäkokeeseen. Alun perin ei ollut jätkää vielä kokeeseen tarkoitus viedä, mutta päätin lähteä kokeilemaan, kun meille varapaikkaa tarjottiin. Ihan vaan opettelumielellä ja "katsotaan nyt miten menee" -meiningillä siis lähdettiin hommaan.

Perjantai-ilta meni jäljentekohommaa opetellessa. Tehtiin parin ihmisen voimin oma AVO-luokan opastusjälkeni ja yhden naisen VOI-luokan opastusjälki. Oma jälki meni meistä johtumattomista syistä vähän pieleen, koska melkein törmäsimme verettäessä toiseen jälkeen (se oli tehty vähän väärään paikkaan). Toista jälkeä pystyi vielä korjaamaan, koska sitä ei oltu veretetty. Minun jäljelle tuli huomioksi, että toinen jälki kulkee vierestä, jolla ihmiset olivat ehtineet kävellä.

Lauantaina sitten otin koirat mukaan ja seisemältä aamulla oltiin jo tuomarin puhuttelussa. Janekin siis lähti turistiksi mukaan reissulle. Paukkutesti pidettiin heti puhuttelun jälkeen, Jasu läpäisi sen oikein mallikkaasti. Meille arvottiin jälki numero neljä, joten oli aikaa hieman hengähtää, koska oma opastusjälkenikin oli vasta numero kuusi.

Hyvin nopeasti edelliset jäljiltään palasivat ja me pääsimme jo kymmenen maissa jäljestämään. Olin itse hyvin tyynenä ennen jälkeä. Hoitakoon Jasu vaan homman itsenäisesti. Näytin tarkasti jäljen alkupätkän Jasulle merkkiin asti. Sitten jätkä rupesi hommiin. Se tiesi kyllä heti mitä ollaan tekemässä, vaikka jäljestyspaikka olikin ihan uusi. Matkan varrella ei tullut ihmeempiä juttuja vastaan. Paikoin oli vähän risukkoa, josta pikkuinen russeli joutui puskemaan läpi. Suoalue tuotti myös vähän vaikeuksia kasvien voimakkaiden tuoksujen takia. Mutta hienosti Jasu jaksoi koko jäljen loppuun saakka. Paikoin se tyylilleen uskollisesti pyöri jäljellä hakien suuntaa, mutta selvitti tiensä eteenpäin itsenäisesti. En sanonut sille koko matkan aikana mitään. Makuukulmat ja kaadon se myös näytti selkeästi.

Tuomari sanoi jäljen jälkeen, että hyvin se meni. Tulokset saimme tietää vasta iltapäivällä. Jasu siis jäljesti upeasti ykköstuloksen 46/50 -pisteellä sijoittuen vielä jaetulle toiselle sijalle :) Hienoja tuloksia AVO-luokan muutkin koirat tekivät: viisi sai ykköstuloksen ja yksi kakkosen. Suurin osa kilpailuun osallistuneista oli noutajia, mäyräkoira ylsi samoihin pisteisiin kuin Jasu. Hienoja tuloksia russelit ovatkin viime aikoina mejäkokeissa saavuttaneet, vaikka rodun edustajia käy kokeissa vähän. Metsästäjät alkavatkin nyt tajuta, että tämä rotuhan on aika näpsäkkä metsästyskoira. Sen minäkin kyllä sain viikonlopun aikana oppia ;) Mutta tässä lopinöiden päätteeksi vielä Jasun arvostelut:

tulos AVO1, pisteet 46/50, jaettu 2. sija

Koesuorituksen arvostelu:
jäljestämishalukkuus 5/6
jäljestämisvarmuus 11/12
työskentelyn etenevyys 8/10
lähdön, kulmauksien, makauksien selvittämiskyky sekä tiedottaminen jne 14/14
käyttäytyminen kaadolla 3/3
yleisvaikutelma 5/5


Koeselostus:
Jasu ohjataan rauhallisesti jäljen alkuun ja se alkaa jäljestää pääosin ilmavainua käyttäen. Jasun kokemattomuus näkyy jäljen lenkittämisessä ja pysähtelyissä, mutta se löytää jäljen aina itsenäisesti. Ensimmäinen kulma tarkasti, makaus osoittaen ja nuuhkien. Toinen kulma samoin tarkasti ja tämäkin makaus osoitetaan hyvin nuuhkimalla. Kokemuksen myötä myös etenevyys ja jäljestämisvarmuus kehittyvät ja koira pääsee loistaviin pisteisiin.


Todella hieno tulos siis ensikertalaiselta, koiralta joka ei ole jäljestänyt elämänsä aikana kuin muutaman 200-300m jäljen. Koejäljen pituus kun on noin 900-1000m. Hienoa Jasu! On se kyllä aika sitkeä pikku sissi, kun puskissa pistelee menemään :D

Oma opastusjälki opetti myös paljon uusia asioita. Jälki olisi pitänyt merkata vielä paremmin, koska täytyy myöntää, etten ollut välillä ihan varma missä jälki kulkee. Koirakin oli paikoin vähän hukassa, joten minulla oli kyllä aikaa etsiskellä jälkeä.. Vaikken sitä aluksi meinannut uskoakaan, mejäkokeen aikana tuli tarvottua metsässä ihan uuvuksiin saakka. Perjantaina oman ja toisen ihmisen opastusjäljen teko, lauantaina oman koiran jäljestys, oma opastusjälki ja merkkien keruu pois omalta opastusjäljeltä. Välillä tuntui, että homma oli vähän hullun hommaa, mutta oman koiran innokkuus ja työskentely kyllä palkitsi kaiken työn :)

Ei kommentteja: