tiistai 13. toukokuuta 2008

Tsemppitreenit ja kisat

Sunnuntaina oli Jasun ekat viralliset agikisat. Perjantaina käytiin vähän testailemassa uutta superhienoa lelua ja hakemassa tsemppiä kisoihin. Meno näytti jotakuinkin tältä:



Sunnuntaina sitten itse koitos ei ihan mennyt odotusten mukaan. Tai no, hylkyjähän tässä on haettu mölleistä jo roppakapalla.. Putki jatkui edelleen. Rata oli todella haastava heti alusta. Kepeiltä piti kääntää tiukasti sivuun aidalle. Sellaista ohjausta ei olla taidettu koskaan edes treeneissä harjoitella. Päätin kokeilla ohjata Jasun sylikäännöksellä blokaten samalla sille suoraan edessä siintävän A-esteen. Jäin kuitenkin pujottelussa armottomasti jälkeen. Jasu pujotteli upeasti, mutta missasi vikan välin. Sitten kun minä olin myöhässä, se näki suoraan A:n ja juoksi sinne. Pitihän se arvata. Kokeilin vielä ohjata Jasua aidalle, mutta se näki arvattavasti vielä sen jälkeen pussin ja meni suorittamaan vielä senkin. No, me lopetettiin sitten siihen. Jälkeenpäin fiksuna ajatellessa olisi pitänyt vielä koittaa jatkaa edes keinulle saakka, koska se on Jasulle haastava este. Mutta eipä se siinä jännityksessä tullut mieleen.

Tässä vielä video radasta, vaikka vähän harkitsin sen laittamista nettiin:



Positiivista tässä ekassa kisassa oli kuitenkin Jasun hyvä tsemppi ja upea vauhdikas pujottelu. Ensi viikolla sitten uudet kisat ja uudet radat. Sitten mennään loppuun asti vaikka tulisikin hylky.

Ei kommentteja: