keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Pakolliset tokokuulumiset

Edelleen ollaan jauhettu tokossa Janen kanssa alokasluokan liikkeitä. Pyrin pitämään ainakin kerran päivässä pienen treenituokion lenkillä. Nyt neiti alkaa muistaa erottaa seisomaan jäämisen ja maahan menon toisistaan. Mutta silti on vielä niiiin paljon pikkujuttuja, mitä pitäisi korjata ennen ensimmäistä koetta. Meinaa jo itseltäkin usko loppua.

Maanantaina oli viikon kotitreenien katselmus sitten virallisissa treeneissä. Tehtiin taas melkein kaikki alokasluokan liikkeet. Tässä eriteltyinä taas, että miten ne meni:


Paikkamakuu 2min
Ei ongelmia. Jane makaa oikein nätisti paikoillaan ryhdikkäässä asennossa ja katselee pääasiassa minua. Näyttää oikein hyvältä :)

Luoksepäästävyys
Ihan hyvin meni. Vähän vaan olisi tehnyt mieli mennä tervehtimään, joten pylly oli taas aika vilkkaalla päällä ;) Mutta suurinpiirtein neiti pysyi kuin pysyikin paikoillaan.


Seuraaminen taluttimetta
Ohjaaja sääti ihan totaalisesti täyskäännöksissä. Kokeilen nyt, että tekisin käännökset niin, että Jane pyörähtää ulkokautta. Kotona homma on mennyt ihan hyvin, mutta nyt tein käännökset varmaan niin nopeasti, että Jane meni ihan sekaisin. No, muuten seuraaminen meni jotakuinkin niin kuin ennenkin. Janen asentoa pitäisi vaan saada vielä tiiviimmäksi.


Liikkeestä seisominen
Jane jäi ihan nätisti seisomaan, mutta otti taas muutaman sivuaskeleen, mikä sillä nyt on ollut tapana. Mitenhän kummassa saisin sen olemaan ottamatta sivuaskelia?? Sain kommenttia, että sanon käskyn aika voimakkaasti. En sitten tiedä auttaisiko, jos sanoisin sen hiljempaa.


Liikkeestä maahanmeno
Muuten hyvä, mutta Jane nousi liikkeen lopussa taas omia aikojaan istumaan. Kotona treenaillessa palkkaan sen aina ensin makaamisesta ja sitten vasta pyydän istumaan. Nyt kun odotin vähän kauemmin enkä antanut namia, niin neiti päätti nousta ylös. Treeniä, treeniä..


Luoksetulo
Oman kokemukseni mukaan Janen luoksetulossa oli nyt taas astetta enemmän vauhtia. Myös perusasento meni lähes oikeaan kohtaan. Kommenttina tähän liikkeeseen sain, että Jane kuulemma tulee luokseni ihan kuin pelkäisi minun komentavan sitä, vaikka meillä ei kyllä koulutuksessa käytetä ankaraa komentamista (tosielämässä joskus kyllä Janen käyttäytyessä ilkeästi Jasua kohtaan mutta se on ihan eri tilanne). Jane vaan on vähän herkkä persoona ja sillä tavalla koulutustilanteessa alistuva. Se ikään kuin kysyy minulta olemuksellaan aina: "Onko tämä hyvä? Vai entäs tämä? Olenko nyt nätisti?" Ei sille oikein mahda mitään muutakun varmuutta treenaamalla.


Estehyppy
Estehyppy on nyt rankassa treenissä. Kuhan vain saisin oman hyppyesteeni tehtyä, niin päästäisiin kotona kunnolla treenaamaan hyppyä. Janella on nimittäin ongelmana kääntyä hypyn jälkeen minuun päin salaman nopeasti ja tulla ihan kiinni esteeseen. Nyt olen ottanut kosketusalustan käyttöön, jotta saisin neidin irtoamaan esteestä. Kun vain saisin vielä opetettua sen olemaan kääntymättä minuun päin. Se voi olla aika vaikeaa. Kokeiltiin treeneissä heittopalkalla ja palkalla kuppiin eteenpäin. Mutta neiti on niin vikkelä, että se ehtii aina kääntyä. Sentään alustalla saan sen etenemään kauemmaksi esteestä. Mutta alusta on niin kiva juttu, että hyppääminen ilman sitä on nyt sitten ihan mälsää. Äh, en tiedä nyt oikein mitä tekisin ja mitä koiralta vaatisin.

Jos suoraan sanotaan, niin alokasluokan hyppyhän on ihan typerä liike. En tiedä tekeekö kukaan koira sitä kääntymättä omistajaan päin. Ihan oikeastihan se pitäisi tehdä niin, että koira käsketään hyppäämään eteen ja se juoksee niin kauan suoraan, että se pyydetään pysähtymään "seiso"-käskyllä. Se tekee liikkeen opettamisesta jo huomattavasti vaativampaa. Ei tuossa hypyssä ole siis mitään järkeä millaisena se tokokokeessa oikeasti hyväksytään.. Tajusikohan kukaan mitä nyt oikein selitin..? ;)

Ei kommentteja: