tiistai 29. heinäkuuta 2008

Vikat 1-luokan treenit

Viime keskiviikkona oli Jasun kanssa vikat 1lk treenit. Nyt saatiin tietää uudet ryhmäjaot. Siirrymme sitten seuraavalla jaksolla 2lk treeniryhmään :) Kouluttajana jatkaa puoliksi edelleen Maiju, joka on tosi hyvä juttu. Maijulla kun on itsellään russeleita, niin hän jos kuka osaa neuvoa hyvin miten russelia ohjataan. Joka toinen viikko meitä sitten kouluttaa Tanja. Tanja on joskus ollut tuuraajana meillä ja tykkään kovasti hänen koulutustyylistään. Kivoja treenejä siis odotettavissa viikon tauon jälkeen :) Ja varmaan edistystä tulee tapahtumaan.

Viime keskiviikon treenirata oli seuraavanlainen:




Rata oli meille aika vaikea 3-luokan rata. Olin viime viikolla vähän flunssainen, joten juokseminen radalla tuntui aika tuskaiselta. Käskyt tulivat taas ihan myöhässä, mutta liikkeelläni sain kuitenkin Jasun ohjattua jotakuinkin oikeille esteille. Alkupätkä sujui ongelmitta. Vaikeaa oli ohjaus muurin jälkeen kepeille. Kun Jasu meni putkeen, olisi pitänyt mennä ottamaan sitä jo vastaan muurin taakse. Olin siis vähän myöhässä. Kokeilin nyt, josko olisin voinut kulkea pujottelun vasenta puolta. Ihan hyvin Jasu lähti pujottelemaan, mutta koska pujottelu ei ole vielä kovin vahva vasemmalta puolelta ohjattuna, Jasu alkoi hyppiä välien ohi. Saatiinkin ohje, että tältä puolelta pujottelua pitää vielä varmistaa paremmin. Vaikka sitten näyttämällä Jasulle välejä. Tämä pitäisi pikku hiljaa saada kuntoon, että kisoissakin uskaltaisi ohjata vaikeammalta puolelta.

Rengas-aita-aita -yhdistelmä meni muuten ihan ok, mutta Jasu ei irronnut ihan tarpeeksi. Tämmöisiäkin pitää muistaa harjoitella. Radan vaikein kohta oli ohjata Jasu puomille putkihässäkän jälkeen. Ohjeeksi saatiin, että Jasu pitää hakea tarkasti putkesta ja näyttää sille selkeästi, että ollaan menossa puomille. Putki oli kyllä parempi valinta Jasun mielestä pari kertaa. Sitten taas kun pidettiin vähän taukoa radan jälkeen ja kokeiltiin rataa uudestaan, Jasu olisi valinnut mieluummin puomin ensimmäiseen putkeen mennessä. Johan on kummallista. Se ei sitten millään olisi halunnut mennä putkeen ja oli ihan varma, että puomille oltiin menossa. Näykkäsi minua sormeenkin komentaessaan.. Kontakteista onkin nyt tullut Jasun suosikkeja, koska niillä saa aina paljon namia. Tämä pitää nyt huomioida ohjaamisessa.

Treenien lopuksi kaikki koirat saivat pienet kannustuspalkinnot, siankorvat (tai siankorvan palaset). Jasuhan tietysti meni ryöstämään palkintonsa heti ensimmäisenä, kun vielä irrallaan juoksenteli suorituksen jälkeen. Jasu sai Maiju-kouluttajalta kommenttia, että kurssin aikana tuosta maata haistelevasta herrasta on kuoriutunut oikea ratatykki :D Se oli mukava kuulla. Sehän me tavoitteeksi tälle kurssille laitettiinkin. No, ei lasketa sitä, että vikoissakin treeneissä hajut vähän veivät taas Jasua mukanaan..

Nyt eikun vaan kohti 2-luokan treenejä ja toivottavasti myös pian 2-luokkaa.. :)

Ei kommentteja: