maanantai 7. heinäkuuta 2008

Agirotu 08

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys kun lähdettiin porukalla Agirotuun Ylöjärvelle. Noin 2,5 tunnin yöunien jälkeen pakkauduttiin Touhon kyytiin viiden aikaan aamulla :D Olimme saaneet kasattua kilpailevien joukkueen Jyväskylän omasta russeliporukasta. Ikävä kyllä vaan Sussi ja Seija joutuivat perumaan osallistumisensa viikolla, joten jouduin kuin jouduinkin ottamaan varakoira Janen kisaamaan. Meidän joukkueessa siis kisasivat Mari ja Ninni, Hanna-Leena ja Justiina sekä minä Jasun ja Janen kanssa. Aamulla kävi mielessä, että entäs jos Jane joutuukin kisaamaan vielä toisen kisan. Se oli nimittäin varakoirana toisessakin joukkueessa. Ja pelkonihan tietysti toteutui, sillä Jane todellakin joutui kisaamaan vielä alokkaittenkin joukkueessa. Kaikkeen näköjään pitää osata varautua ensi kerralla. Mutta kaikesta huolimatta (siitäkin, että unohdin koirien hihnat aamulla meidän autoon) päivä oli mukava ja Janenkin kanssa suoritukset menivät ihan yllättävän hyvin :) Sain vielä kyydinkin kotiin Riikalta ja Heidiltä (kiitos siitä!), kun meidän porukka ei ollut varautunut jäämään Ylöjärvelle iltaan asti.

Tässä kilpailevien ratapiirros:



Radan vaikein kohta oli ohjaus ensimmäiseen putkeen (6. este). Aika moni meni siihen ansaan. Pohdimme yhdessä joukkueen kanssa moneen kertaan, miten ohjaus tulisi tehdä. Tulimme siihen tulokseen, että jos antaa koiralle vähänkään väärää signaalia sujahtaa väärään putkeen, se menee sinne varmasti. Koira pitäisi siis olla hyvin hallussa jo 5. esteellä ja sitten ohjata putkeen, niin että rintamasuunta ei ole ainakaan väärälle putken suulle päin. Pidin tämän hyvin mielessä ja ohjaukseni onnistui ihan hyvin molempien koirien kanssa :)

Alla video Jasun radasta. Kaikin puolin olen oikein tyytyväinen menoomme. Nyt ainakin kontaktit onnistuivat hyvin. En seisonut tikkuna, vaan ohjasin Jasun alas asti. Kepeille menon kämmimme taas. Se oli kyllä ihan oma moka. Jasu pääsi edelleni ja aloin huutamaan sille, että odota. Olisi sen sijaan pitänyt kokeilla huutaa vaan pujottelukäskyä. Kyllä se olisi varmaan osannut hakea ensimmäisen välin ihan itsekin. Sitten pussilla tuli toinen virhe. Jasu bongasi esteen numeroa osoittavan kyltin kentän reunalta ja meni sitä ihmettelemään. Onneksi se ei sentään lähtenyt tsekkailemaan muita juttuja kentän reunoilta, mutta teki sentään hienon kunniakierroksen pussin ympäri.



Sitten melkein heti perään sain juosta saman radan Janen kanssa (video alla). Välissä tekivät oman suorituksensa Justiina ja Hanna-Leena sekä Ninni ja Mari. Janen kanssa rata alkoi aika lennokkaasti. Jane nimittäin oikein riehaantui vapaudestaan ja teki myös komean kunniakierroksen ennen ensimmäistä aitaa :D Sitä ei tosin videolla näy, mutta kuuluu kyllä Jeren hörötyksestä :D Janen kanssa tehtiin muutamia pieniä kämmejä, joista tuli kieltoja. Neiti kun ei vielä oikein osaa lukea esteitä itse, vaan se pitää oikein työntää esteille. Pujottelussa tuli myös arvattavasti vähän säätöä. Mutta loppupätkä meni todella hienosti! Olen tosi tyytyväinen Janen suoriutumiseen :)



Kaikin puolin meidän joukkueella meni oikein hienosti. Kaikki koirakot pääsivät radan loppuun asti eikä oltu edes viimeisiä ;) Illemmalla sitten kisasimme uudestaan Janen kanssa alokkaiden joukkueessa nimeltä Riemurusselit. Video alla. Lähdin liikkeelle nyt vähän liian suurin odotuksin Janen suhteen liian kovalla vauhdilla. Vauhti sitten kostautui ja aloin hosumaan ohjauksessa. Tehtiin aika paljon kieltovirheitä. Lopussa koira (ja varmaan myös ohjaajakin) alkoi olla ihan tööt, joten homma meni ihan säätämiseksi. Jane ei osannut edes lukea tavallisia aitoja, vaan tuijotti minua ja yritti näykkiä housujani.. No, mutta pistetään tämä ihan rankan päivän piikkiin. Mutta hei, kaikesta säädöstämme huolimatta Riemurusselit-joukkue sijoittui seitsemänneksi! :D



Tässä yhteenveto meidän joukkueiden tuloksista ja pientä kuvakoostetta (kuvaajana oli Touho):

Joukkueen nimi: Rasvatut Salamit
Jasu & Jonna Keskiaho: aika 50,08 10vp
Justiina & Hanna-Leena Kämäräinen: aika 74,42 45vp
Ninni & Mari Birling: aika 47,90, 15vp
Jane & Jonna Keskiaho: aika 69,58 35vp
JOUKKUEEN SIJOITUS: 63/74


Joukkueen nimi: Riemurusselit
Mecke & Martina Stjernberg: aika 33,06 5vp
Inka & Niina Lahti-Hautala: aika 46,95 30vp
Jaffa & Jenni Jankkari: aika 37,24 Ovp
Jane & Jonna Keskiaho: aika 77,46 40vp
JOUKKUEEN SIJOITUS: 7/21



Jasun kanssa lähtöpaikalla


Jasu radalla


Justiina ja Hanna-Leena radalla


Mari ja Ninni pujottelussa


Böö! Maaliintulo Janen kanssa :D


Yritettiin ottaa yhteiskuvaa. Jane ja Justi oli vähän eri mieltä.


Rasvatut Salamit palauttavalla kävelyllä suorituksen jälkeen

Loppupohdintana kisapäivästä muiden suorituksia katselleena voisin todeta, että Jasuun pitäisi saada vielä nipistys vauhtia lisää. Hurjaa vaihtia radalla tykittivät monet russelit. Jäätiin loppuajassa vielä aika paljon parhaista ajoista (mutta tekihän Jasu toki yhden kunniakierroksen, mikä vei jonkin verran aikaa). Omaan ohjaamiseenkin pitäisi vielä saada lisää sitä taistelumeininkiä, vaikka kyllä sitä on viime aikoina kuitenkin tullut lisää.

Ei kommentteja: