sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Möllikisoissa

Oltiin eilen Jasun kanssa JATin möllikisoissa Viherlandialla. Jasulla tuntui intoa riittävän heti siitä hetkestä, kun päästiin kisapaikalle :) Rata oli aika helpon oloinen, mutta siinä sai juosta ihan kunnolla. Radalla oli 18 estettä. Tässä taas itse piirrettynä noin suunnilleen kuva radasta:



Ensimmäinen kämmi meillä tuli kolmannella esteellä, jolle tultiin A:lta. Sekosin sanoissani ja ehdin sanoa käskyksi vaan, että "aaa", vaikka piti sanoa "aita". Jasu sitten oli vähän kummissaan, kuittasi haukkumalla virheestäni ja tuijotti, että "sano nyt mihin pitää mennä". Siinä häsellyksessä sitten ajauduttiin kolmannen esteen ohi. Eli siitä tuli kielto ja 5 virhepistettä. Otettiin aita uudestaan ja jatkettiin rataa normaalisti. Seuraava virhe tuli sitten muurilla, eli kahdeksannella esteellä. Syy oli lähsetulkoon sama, eli käsky oli myöhässä ja Jasu meinasi ajautua muurin ohi. Sain kuitenkin ohjattua Jasun muurille, mutta se tuli vähän kummallisesta kulmasta. Palikat lentelivät maahan. Loppuun sitten kokosin itseni ja säästyimme virhepisteiltä.

Vähän harmittaa nuo pienet kämmit, mitä radalla tuli. Muuten meillä meni ihan mukavasti, ja Jasu teki ihan kovan ajan: yli 9 sekkaa ihanneajan ali. Sijoituimme neljänsiksi ja Jasu sai valita palkinnoksi luun laatikosta. Vaikka se olisi kyllä halunnut jonkun "ihan oikeista" palkinnoista. Niin innoissaan se palkintopöytää katseli :D

Kisan jälkeen harjoittelimme vielä vähän pujottalua, kun kepit oli laitettu sitä varten sivummalle. Jerekin näki nyt, että miten Jasu on kehittynyt pujottelussa. Hienosti Jasu meni kaikki 12 keppiä lähes jokaisella yrityksellä. Otettiin siitä vähän kuviakin:

Ei kommentteja: