keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Tiistai-illan kieputukset

Taas oli kunnon kieputusta 2-luokan treeneissä :) Ihan hirvittää, kun treenikaverit kertoivat, että radat on kisoissakin tämmöisiä.. No, nyt ilmoitin Jasun itsenäisyyspäivän kisoihin Seinäjoelle. Siellähän se sitten nähdään ;) Mutta tämmöstä kieputusrataa tehtiin eilen:



Nojoo, eihän tämä oikeasti mitenkään ylivaikea ollut. Pari hankalempaa kohtaa vaan. Aluksi meinasin lähteä takaaleikkauksella ennen A:ta, mutta päädyinkin sitten ottamaan Jasun vastaan 2.aidalta ja kääntäen siitä sitten A:lle. Sillein kerkesin paremmin kontaktille vastaan. Vaikein kohta radassa oli aidat 7-9. Siinä piti taas tuupata koira taas hyppäämään 6 ja 7 aidat, niin että itse ehti hyvin vastaan 8:lle. Sitten olikin pitkä vienti aidalle nro 9. Sen otin ihan peruuttamalla. Mutta ongelmaksi muodostui Jasun tönäisy 9.aidan yli. Useasti olin siinä vaiheessa jo kääntänyt rintamasuuntani jo yli, joten Jasu ei osannut tulkita 9.aitaa, vaan porhalsi ohi. Eli 8-9: ihan rauhallinen peruutus ja rintamasuunta kohti 9.aitaa, niin sittenhän se sujui. Aika vaikea, mutta tajusin kyllä homman. Pitää treenailla vielä tuommoista. 11.aidan sitten ohjasin edestä ja kiepsautin Jasun 8 ja 9/11.aidan välistä putkeen, niin että jäin putken suun vasemmalle puolen. Vaikka putki oli siinä pimeässä kulmassa (ei siis niin kuin tuossa kuvassa), Jasu luki sitä tosi hyvin :) Toisaalta se olikin koirille helppo, koska itse jatkoin siinä vierellä sitten samaan suuntaan. Loppupätkä olikin sitten ihan helppoa menoa.

Hiottiin myös A:n kontaktia kuntoon. Jasu pysähtyy nyt tosi hyvin siihen, mutta kun menen sitä palkkaamaan, kumarrun, ja sitten on taas vaarana, että se sujahtaa ihan mihin suuntaan vaan. Pitäisi siis joko a) lopettaa (lähes) kokonaan kontaktille palkkaaminen tai b) palkata ja vaatia Jasua pysymään vielä pidempään siinä palkkauksen jälkeenkin, että ehdin suoristaa selkäni. Niin mä oikeestaan sitä treenailenkin, mutta radalla alan taas töhöttää.. Jotain selkeyttä pitäisi nyt hommaan saada. Ärsyttää, kun olen yleensä ottaen opettanut Jasulle kontaktit noin. Mutta minkäs teet kun se on mun eka agilitykoira, eikä sitä silloin alkuvaiheessa ole tajunnut..

Tehtiin myös semmoista suoraputki-pimeässä kulmassa -harjoitusta. Siinä harjoiteltiin myös sitä ns. "shelttiflippiä" mitä viimeksi vähän kokeilin. Nyt putkesta tullessa Jasu "flippasi" oikein hienosti :) Myös pimeät putkikulmat löytyivät pääsääntöisesti hyvin. Paikallaolossa on vaan jätkällä aikamoista malttamattomuutta.. Kamala räksytys alkaa välittömästi, kun jätän Jasun lähtöasentoon.. Ärrinmurrin..

Ei kommentteja: