tiistai 11. marraskuuta 2008

Mukavan rauhalliset treenit

Tänään saatiin Jasun kanssa treenata agia vähän rauhallisemmassa ympäristössä, kun meidän porukalla oli koko halli käytössä. Nyt hommat sujuikin ihan mainiosti. Jasu ei käynyt niin kierroksilla ja itsekin olin napakampi. Tehtiin tämmöistä rataa:



Alkupätkä sujui keinulle asti ihan hienosti. Juoksin aitojen oikeaa puolta ja tein takaaleikkauksen ennen 5.aitaa. Keinun jälkeen sitten tuli tehtyä se meidän perusvirhe. Eli kun pidätin Jasua, siirryin sen eteen ja palkkasin, niin se luki taas vähän liian hyvin mun rintamasuuntaa ja hyppäsi 4&12 aidan yli. No, otettiin uudestaan ja sittenhän se meni ihan niin kuin pitikin. Aidat 8 ja 9 päätin sitten ohjata oikeaa puolta. Sain 9.aidalla Jasun voimakkaalla käskyllä kääntymään aidan taa. Mutta kun yritin tehdä jotain sylikäännön tapaista, se aidan takaa kiepsautus meni kyllä auttamatta liian pitkäksi. Sitten ohjasin edelleen 10.aidan samaa puolta. Eli suoritussuuntaan nähden vasenta. Oikean putkensuun Jasu luki hienosti! Loppuratakin sujui ihan mainiosti. Tein valssin 12.aidalla ja juoksin loppusuoraa oikeaa puolta.

Hiottiin vielä sitten esteet 7-11 kuntoon. Kokeilin ensin samaa ohjaustekniikkaa, mutta en yrittänytkään tehdä mitään sylikääntöä vaan "shelttiflipin" tms. minkälaiseksi kouluttajamme Laura sitä kutsui. Vähän tässä vaikeaa selittää millainen se oli, mutta ihan uusi juttu minulle kuitenkin :) Kääntö tehtiin pelkästään vasemmalla kädellä ja rintamasuunta oli kohti aloitusestettä. Se kun oli sen verran kaukana, ettei Jasu sitä olisi lukenut kuitenkaan. Eipä tuo tappijalkainen russelinpyllerö ihan vielä "shelttiflippiin" taipunut ;) Mutta sitä pitää harjoitella, näytti sen verran hienolta.

Kokeiltiin sitten toisenlaistakin ohjaustekniikkaa. Eli juoksinkin Jasun ollessa putkessa 8.aidan vasemmalle puolen ja sieltä käänsin Jasun 9.aidan taa. Siitä eteenpäin ohjauskuvio olikin sitten samanlainen kuin omassa ratasuunnitelmassani. Tämä tapa itseasiassa olisi varmaan ollut kisatilanteessa parempi. Kun Jasulla kesti kuitenkin aika kauan suorittaa putkea, niin ehdin aivan hyvin juosta siinä ottamaan sitä vastaan 8.aidalta. Mutta kaikin puolin hyvin meni mielestäni meillä tänään treenipätkä :)

Itsenäisesti harjoiteltiin sitä samaa, mitä viime tiistaina treeneissä ja perjantaina omissa treeneissä. Eli lähetyksiä putken pimeään kulmaan, niin että juoksin itse siinä putken suun ohi. Nyt se sujui taas tosi hyvin, kun aidalta ohjattiin putkeen. Ehkä syynä epäonnistumisissa viime treeneissä oli se, että putkelle ohjattiin A:lta. Eli taas se meidän "kyyrykontaktiongelma" ;) Rintamasuuntani osoitti taas tietysti ihan ties minne..

Meillä oli myös neljän aidan suora, niin että aidat olivat vähän "vinksallaan" sinen sun tänne, mutta muodostivat kuitenkin suoran (onpas taas vaikea selittään..). Jätin taas Jasulle lelun maahan odottamaan. Ja jätkähän oli taas niin täpinöissään. Se oikein vinkuu lelun perään :D Eli vauhtia siis oli.


Tehtiin myös kaikkia kontakteja. Pysähdykset on nyt hienoja! Jasu ei edes himmaillut nyt niin paljon enää A:lla. Keinullakin vauhtia oli ihan kiitettävästi, vaikka tehtiin ainakin 5 toistoa. Hyvä Pyllerö!

Ei kommentteja: