torstai 13. marraskuuta 2008

Möllituuraukset

Päästiin eilen Janen kanssa mölliryhmään treenaamaan, kun yksi treenivuoro oli kaupan. Nyt vasta tajusin, että mehän voidaan ostaa vuoroja ja käydä treenailemassa! Päästään tuohon ryhmään nyt vaikka koko kuukauden ajan, jos vaan neiti ei nyt aloita niitä juoksujaan. Parempi kyllä olisi, että aloittaisikin jo pian..

Tehtiin tämmoistä pikku radanpätkää:




Ohjaajan linjan tuli kulkea esteiden välissä mahdollisimman suoraan. Sama rata tehtiin sekä valsseilla että persjätöillä. Arvattavasti Jane kävi aluksi ihan kierroksilla, kun pitkästä aikaa treenattiin taas hallissa, missä oli muitakin koiria. Ensin se bongasi kouluttajamme Susannan koiran lelun, jota se ei meinannut millään päästää silmistään. Hommasta ei siis tullut mitään ennen kuin käytiin tsekkaamassa lelu. Se ei sitten onneksi ollutkaan yhtään kiinnostava, joten päästiin tekemään hommia. Jännä kyllä miten noista mun koirista löytyykin välillä niin samanlaisia puolia, Jasuhan on käyttäytynyt treeneissä alusta asti ihan samalla tavalla muiden leluja nähdessään. Onneksi olen nyt saanut ainakin siihen jotain tolkkua aikaiseksi.


No, se treeni sitten. Valssit oli ainakin aika kamalaa säätöä. Aluksi olin ihan järkyttävästi myöhässä. Sitten tein jotain kummallisia "lähes koko pätkän peruuttaen" -ohjauksiakin :D No, oli siinä muutamia ihan onnistuneitakin suorituksia lopulta. Persjätöt sujuivat paremmin, mutta on niissäkin kyllä hiomista. Välillä en tainnut nähdä koiraa kertaakaan koko pätkän aikana :D Vaikka se tuli kyllä ihan nätisti perässä, kääntyi tiukasti ja seurasi ohjausta. Tai näin minulle ainakin kerrottiin ;)

Itsenäisesti treenasimme vähän kaikenlaista. A:ta otettiin pari toistoa kosketusalustan kanssa ja pari ilman alustaa. Hyvin sujuivat kaikki :) Sitten tehtiin taas vähän samaa treeniä, mitä ollaan Jasun kanssa tehty, eli putkeen lähetyksiä, niin että juoksen itse siitä putken suun ohi (niin että putki jää sivulle, ei niin, että sinne mennään suoraan edestä). Lähetin putkeen muurilta. Ihan hyvin Jane luki aluksi putkea, sitten sille iski pieni epävarmuus. En tiedä ottiko se vähän häiriötä vieressä haukkuen suorittavasta koirasta. Mutta lopetettiin onnistuneeseen toistoon.


Tehtiin myös kaikenlaisia valssiharjoituksia sitten kahdella ja kolmella aidalla, niin että Jane joutui menemään aitojen takana. Vielä vedätin sitä aika pitkälle, jolloin oma valssikääntö tuli vähän myöhässä. Mutta ainakin takaakierto sujui näin hyvin, eikä neiti ohittanut aitoja. Pujottelimme myös. Vähän vielä oli epävarmuutta ekaan väliin menemisessä, mutta siitä eteenpäin tahti oli hyvä, kun oikeaan väliin osuttiin. Se vaikeampi puolikin sujui edelleen vaan paremmin :) Pitää nyt joku kerta vaan vahvistaa sitä ekaa väliä lyhyillä kepeillä.
Keinuakin mentiin. Pari ekaa toistoa tosi hyvää, olisi pitänyt jättää siihen. Sitten iski rämähdyskammo :( No, mentiin sitten namilla avustaen vika toisto, ja sujuihan se ihan ok.

Kun toinen ryhmä lopetti, käytiin vielä tekemässä Janen kanssa heidänkin treeni (johan me oltiin ahkeria). En nyt tiedä tekivätkö he tätä sarjaa juuri näin, mutta mepä tehtiin:



Vautsin hienosti Jane osasi nyt hypätä renkaan läpi, vaikka ohjasinkin sivulta. Ei tullut yhtään ohihyppyä :) Ja muutenkin se alkaa irrota tosi hienosti sivusuunnassa, pystyin jo ohjaamaan aika kaukaa :) Ekat esteet menin oikeaa puolta ja sitten tein takaaleikkauksen ennen 4.aitaa. Siinä oli vähän ongelmia putkeen menossa. Juuri se putkensuu, mihin olisi pitänyt mennä, oli aika pimennossa, joten Jane päätti usein juosta sinne väärään selkäni takaa.. No, otettiin sitten ihan vaan putkea pari kertaa superpalkalla, niin sitten siitä pimeästäkin päästä tuli vähän kivempi. Mutta kaikin puolin harjoitus sujui tosi hienosti! Upeeta, kun Jane alkaa irrota eikä vaan tuijota minua suorilla koko ajan :)

Ei kommentteja: