sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Perjantain piristys

Päätin viedä koirat perjantaina iltapäivällä vähän treenailemaan agia. Koko viikko oli niin kiireinen, etteivät ne oikein ole ehtineet muuta kuin maata sohvalla. Jasu pääsi treenaamaan ensin, koska Jane vähän ilkeili pihalla. Sai riitapukari odotella sen aikaa autossa.

Halusin harjoitella viime treeneissä vaikeiksi todettuja asioita. Eli väsäsin vähän oman version radasta, jossa tuli samanlainen vauhdikas pätkä, jonka päätteeksi tuli tehdä pakkovalssi. Tässä hieno rata, jonka itse päästäni sovelsin:




Itse asiassa tämä oli aika hauska pätkä. Ohjasin Jasun puomilla oikeaa puolta. Kun se pysähtyi kontaktille, käännyin valssilla niin, että juoksin sitten aidan ja muurin vasenta puolta. Siinä olikin sitten hauska "heittokohta", kun tuuppasin Jasun 2.aidalle ja spurttasin itse kohti 4.aitaa. Siinä tuli vähän säätöä pari kertaa, mutta nyt pakkovalssi 4.aidalla onnistui tosi hyvin! En tiedä johtuiko siitä, että tein sen nyt eri päin kuin viimeksi treeneissä. Ilmeisti siis olen kiero ;) Mutta tosi hauska treeni saatiin tästä Jasun kanssa kehitettyä :)

Sitten treenailtiin myös samanlaista kohtaa kun viime treeneissä oli ohjaaminen A:lta putken pimeään kulmaan. Nyt vaan ohjasin aidalta. Mutta sekin onnistui nyt tosi hyvin. Minun ei tarvinnut edes varsinaisesti ohjata Jasua putkeen. Riitti vain, että sanoi "putkeen" ja Jasu meni sinne. Höh. Melkein harmitti, kun en saanut nyt virhettä aikaiseksi.


Sitten vähän pujoteltiinkin ja mentiin keinu pari kertaa. Nekin sujuivat hyvin. On kyllä niin paljon rennompaa treenata Jasun kanssa kahdestaan tyhjässä hallissa. Se on silloin paljon rauhallisempi, eikä hauku koko ajan.

Sitten treenattiin paria pikku juttua Janenkin kanssa. Ihan ekaksi otettiin A:ta. Laitoin taas kosketusalustan kontaktin loppuun. Tämä sujuu kyllä tosi hyvin. A:lla Jane pysähtyy paremmin kuin puomilla. Ehkä se jontuu siitä, että maa tulee jyrkemmin vastaan. Voin varmaan seuraavan kerran kokeilla taas jo ilman kosketusalustaa.

Sitten pujoteltiin kuudella kepillä. Se vaikeampi (vasen) ohjauspuolikin kehittyy koko ajan nopeammaksi. Mutta haparointiakin tulee vielä aika paljon. Kokeilin huvikseen ottaa lähetyksiä pussilta kepeille. Se oli kyllä aika haastava juttu vielä. Olisi ehdottomasti pitänyt jättää homma yhteen onnistuneeseen toistoon.. No, Janella ainakin oli taas ihan ylikivaa. Pussi on ihan suosikki ja se sujahtaa ihan älytöntä vauhtia sieltä ulos :D

Sitten oli ihan pakko kokeilla samaa harjoitusta kuin tehtiin torstaina jatko1-ryhmän kanssa (tästä kerroinkin jo edellisessä postauksessa). Aita, putki, aita -suora oli Janellekin vielä aika haastava. Tai lähinnä sen viimeisen aidan näkeminen. No, maahan jätetyllä lelupalkalla se onnistui. Vikalla kerralla huijasin, enkä jättänytkään lelua maahan. Jane meni hyvin lankaan ja loikki suoraan aitojen yli ja putken läpi sinne missä lelun olisi pitänyt olla. Hyvähyvä, helposti huijattavissa ;)

Sama harjoitus tehtiin vielä aidalla ja muurillakin. Siinäkin vikan kerran huijasin, enkä jättänyt lelua maahan, vaan se oli taskussani. Sekin huijaus onnistui. Neiti alkaa irtoamaan :)

Hassu koira juoksenteli sitten ympäri hallia onnessaan suosikkivinkulelunsa kanssa. Kävi suorittamassa parit putketkin siinä lelu suussaan :D Hassu tyttö :D Jasukin sai oman treeninsä jälkeen vähän leikkiä vinkusukkapallonsa kanssa. Jasu taas kävi tekemässä puomin lelun kanssa. Eipä silloin malttanu kontaktille pysähtyä, kun palkka oli jo valmiiksi suussa ;)

Ei kommentteja: