torstai 28. elokuuta 2008

Taas kivat irtoamistreenit

Eilen harjoiteltiin Janen kanssa jatko2-treeneissä taas takaaleikkauksia ja myös valsseja. Pitää kyllä ihan kiittää Susannaa, miten kivoja treenejä hän onkaan meille osannut suunnitella :) Ollaan jo heti jakson alussa opittu ihan hirmuisesti uutta ja Jane tuntuu kehittyvän hurjaa vauhtia. Ihan kuin se olisi eri koira kuin jatko1-kurssilla ;)

1 rata - takaaleikkaukset


Ensimmäinen rata vaikutti aluksi hurjan vaikealta, mutta eipä se loppujen lopuksi niin kinkkinen ollutkaan. Itse asiassa tuumin, etten varmaan pääsisi moista rataa läpi kunnialla Jasunkaan kanssa. Tajusin, ettei minulle ole koskaan tämän kaltaista treeniä tullut aikaisemmin vastaan. Vaikka tiistainakin itse jatko1-ryhmälle takaaleikkausta opetin, oikeastaan kukaan ei ole koskaan aiemmin kädestä pitäen opettanut minulle, miten takaaleikkaus tulisi kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan tehdä. Toki osasin opettaa sen jatko1-ryhmäläisille ihan oikein, mutta saman soveltaminen tälle radalle olikin jo paljon haastavampaa sitten kun alkaa itse oikeasti ohjaamaan. No, mitä siis opin? Opin sen, että sama käsi ohjaa aina esteelle saakka, takaaleikkauksessa ei vaihdeta ohjaavaa kättä kuin vasta koiran suorittaman esteen jälkeen. Olenpa ollut tumpelo, kun en ole sitä aiemmin tajunnut!

No, miten rata sitten meiltä Janen kanssa meni. Kuvaan olen piirtänyt punaisen viivan siihen, missä suunnilleen oma juoksulinjani tuli kulkea. T-kirjaimella olen merkinnyt takaaleikkauspaikat. Otimme ensin apupalkkaajan avuksi neljännen aidan jälkeen. Aluksi ongelmana oli se, että ensimmäisen takaaleikkausen jälkeen Jane teki ihan valtavan ison kaarroksen ennen kolmatta hyppyä. Se meni usein niin kaukaa, että ehti jo juosta 3.aidan ohi. Hyvin paljonhan tämä johtui varmaan siitä, että en osannut ohjata Janea oikein. Olin usein myöhässä. Mutta sekin, että Jane ei vielä osaa lukea rataa niin hyvin kuin Jasu. Sitten kun ohjaan Janea niin kuin Jasua, käy juuri näin ;) Sekin huomattiin Susannan kanssa, että hoen Janelle ihan liikaa kaikkea muuta (esim. täällätäällätäällä.. yms). Tämäkin on jäänyt päälle Jasun ohjaamisesta. Sille kun pitää koko ajan kertoa mitä ollaan tekemässä, muuten se saattaa aloittaa maan haistelun.

Lopulta päästiin rata kuitenkin oikein lennokkaasti ja kunnialla läpi Janen kanssa ilman, että hoin sille mitään ylimääräisiä käskyjä (aita-käskyä vaan). Oikein hieno tyttö :) Jane on kyllä siitä tosi kiva harrastuskaveri, kun sillä on aina hauskaa. Vaikka itse mokailisin mitä, Jane on koko ajan super iloinen ja innoissaan. Ihana koira <3

2 rata - valssit


Seuraavaksi tehtiin sama rata valssaten. Koira kulki nyt täsmälleen samaa linjaa, mutta oma kulkureitti oli nyt erilainen. V-kirjamien kohdilla tuli tehdä valssit. Tämä rata saatiin kerralla pakettiin. Paitsi teki Jane yhden hauskan tempauksen, nimittäin se kävi suorittamassa kuudennen aidan jälkeen vielä kaukana siintävän putkenkin ;) Lähinnä vaan huvitti neidin innokkuus. Susannakin naureskeli, että eipä ainakaan ole koiralla vaikeuksia erottaa esteitä ;)

Itsenäisinä esteinä harjoittelimme keinua, A:ta, rengasta ja pujottelua. Keinua päätin nyt rohkeasti kokeilla ihan itse ja antaa sen pudota alas. Neiti kun ei tunnu paljon täräyksistä välittävän. Ja hienostihan se menikin :) Vielä mentiin kyllä hihnassa ja rauhallisesti keinun laskeutuessa palkaten. Mutta tosi nätisti Jane malttaa jäädä koskemaan kosketusalustaan kontaktilla. Hienoa!

A:lla oli vähän turhaa innokkuutta havaittavissa. Neiti kävi suorittamassa estettä pari kertaa itsenäisestikin ilman lupaa. Muutenkin vauhti oli vähän hurja ja pylly luisui muutaman kerran alas kontaktilta. Vähän kun saisi hillittyä neidin innokkuutta tällä esteellä.. ;)

Rengas meni edelleen hyvin. Tällä kertaa ei tullut yhtään ohihyppyäkään. Myös pujottelu meni oikein nätisti. Jane pujottelee jo oikein vauhdikkaasti ilman apuja. Meillä oli nyt vaan puolet kepeistä käytössä. Kokeilin myös vaikeammalta puolelta ohjaten, mutta se piti ottaa tosi varman päälle. Kuljin nurinpäin ja avitin vähän kädellä. Niin se sujui ihan suht ok. Mutta jäi Jane vielä vähän liikaa tuijottelemaan minua. Mutta eiköhän se siitä.

Treenien lopussa sattui ikävä kahakka kentän toisella reunalla, kun yksi aika iso koira kävi toisen koiran kimppuun. Huomasin, että Jane meni tästä riidasta ihan sekaisin ja se piti viedä rauhoittumaan syrjempään. Ei se varmasti olisi halunnut riitaan osallistua, mutta aloitti kuitenkin perinteisen varoitushaukkunsa eikä siitä meinannut tulla loppua. Luulen, että se on ihan arkuutta. Pentuna kun Jane kerran säikähti tappelua ihan luikkien pakoon. No, tiedänpä nyt sen, että tuommoiset tilanteet saa neidin kiihtymään, niin osaan välttää niitä enemmän.

1 kommentti:

sosuka kirjoitti...

Olkapa hyvä ja kiitos itsellenne. :) Teitä on kiva kouluttaa.

Ohjaajajana otat asiat tosissasi, kuuntelet ja tiedostat ainakin sanomisen jälkeen virheesi sekä yrität tehdä niille jotain.

Kun vielä Janessa on potentiaalia, se on vauhdikas ja sen radanlukutaito kehittyy juuri nyt harppauksin niin mikä jottei - tehän voitte päästä pitkälle. ;)

Ei Jane ole eri koira mitä Jatko1:ssä, se on vain oppinut ja oivaltanut jotain lisää. Huippuihana pieni sporttineiti!