sunnuntai 17. elokuuta 2008

Hylkyjä ja lohdutuspalkinto Kuopiosta

Eilen käytiin kisailemassa Jasun kanssa Kuopiossa kokonaiset kolme rataa. Jännitys ja odotukset oli kovat, mutta se viimeinen ykkösluokan nolla sai vielä odottaa. Tuomari Asko Jokisen radat veivät meistä tällä kertaa voiton. Yksi tulos sentään saavutettiin. Kotiinviemisinä siis kaksi hylkyä ja yksi voittotulos 10 virhepisteellä. Mini-1 kisoissa ei tehty yhtäkään nollatulosta. Tosin kisaajiakin oli huomattavasti vähemmän kuin yleensä.

Mini-1 A-agilityrata: tulos HYL



Voivoivoi.. Rata olisi ollut ihan kohtuu helppo, mutta menin sitten kämmäämään heti alussa. Jätin Jasun lähtopaikalle, mutta tein jonkun kummallisen nytkähdysliikkeen (videolta näkyy) ja Jasu varasti lähdössä. Jäin sitten jälkeen ja yritin hidastaa Jasun vauhtia, mutta se pääsi kiertämään toisen aidan ja hyppäämään sen väärältä puolen. Eli siitä hylkäys. Todella typerä virhe. Mutta tehtiin kuitenkin rata harjoituksena. Virhe tuli ainakin kepeille lähetyksessä. En sitten tiedä olisiko tuomari ottanut virhettä keinun alastulosta. Vähän ajoissa taas Jasu luisui alas keinulta. Muuten kontaktit menivät mielestäni ok.

Mini-1 B-agilityrata: tulos HYL



Ennen rataantutustumista puhuttelussa tuomari sanoi olevansa erityisen tarkka nyt keinun kontaktien arvostelussa, joten päätin ottaa keinun nyt varman päälle. Tästä seurauksena vähän liikaa pitämistä, kun Jasu olisi pitänyt ohjata putken oikeaan päähän. En sitten ehtinyt enää kääntää Jasua ja se juoksi suoraan putken väärään päähän. Tosi vaikea paikka meille. Ei olla ikinä harjoiteltu vastaavaa ohjausta keinulta kaarevaan putkeen. Jälkeenpäin ajatellen, olisi varmaan pitänyt ohjata keinun vasemmalta puolelta. Silloin rintamasuuntani olisi ollut kohti putken oikeaa päätä. Saman tyyppinen ohjausvirhe tuli sitten radan lopussa, kun ohjasin puomin vasenta puolta. Puomilta piti kääntää suoraan aidalle sivuun. Olin jo kääntyneenä kohti aitaa ja tietenkin sitten oma liikkeeni veti Jasun alas puomilta. Nämä olivat juuri ne paikat mitä rataan tutustumisessa pelkäsin. Tietysti ne kämmit tuli sitten juuri niissä kohdissa.. Hyvä kuitenkin, että alkaa jo tunnistaa ne vaikeat paikat. Kun vaan sitten oppisi suunnittelemaan ratansa oikein ;)

Mini-1 C-agilityrata: tulos 1O, aikavirhe -7,23, sijoitus 1



Vikalla radalla saatiin sentään tulos. Meno vaikutti jo tosi hyvältä loppurataa kohti mennessä ja olin jo aika innoissani. Mutta voihan taas se keinu.. Muurin jälkeen olin suunnitellut tekeväni valssin, mutta en ehtinyt. Joten oma sähläykseni ajoi Jasun ohi keinusta. Sitten keinun alastulosta tuli taas vitonen. Voihan kökkö! Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ohjata keinulle vasemmalta puolelta ilman valssausta, kääntää Jasu aidan takaa ja ohjata sitten loppusuoran oikeaa puolta. Niin teki muutamat ja se onnistui. Silloin oltaisiin luultavasti selvitty vaan kontaktivirheellä. Mutta hyvähän se on jälkeenpäin jossitella ;)

Viimeisellä radalla ei kuitenkaan kymppiä parempia tuloksia nähty. Toinen koira selvisi radasta myös 10 virhepisteellä alle ihanneajan, mutta meidän aika oli nopeampi. Sijoituimme siis ykkösiksi ja saimme kotiinviemisinä ison pokaalin, ruusukkeen, kisalahjakortin ja ruokasäkin. Kyllähän tämä "lohdutuspalkinto" oli ihan kiva, mutta harmittaa vähän kun sitä nollaa ei vielä tullut. No, uusi yritys sitten Jatin omissa kisoissa 6.9.

Niin, vauhtia Jasulla oli kyllä näissä kisoissa oikein riittämiin. En nyt tiedä oliko kisaruokinnalla varsinaista merkitystä, mutta hyvältä pikkujätkän meno kyllä vaikutti. Hyvin se jaksoi painaa kaikki kolme rataa. Tietty sitten kisojen jälkeen oltiin rättiväsyneitä molemmat :)


Palkintojenjaossa

Ei kommentteja: