tiistai 26. elokuuta 2008

Alkuviikon puuhia

Alkuviikosta ollaan treenailtu vähän Janen kanssa tokoa ja Jasu pääsi vähän agilitaamaankin. Ajattelin nyt alkaa kirjoittelemaan jotain myös kouluttamisesta. Varsinainen kouluttajahan en vielä ole, vaan apukouluttaja. Mutta ehkä jotain muistiin pistämisestä voi olla hyötyä joskus tulevaisuudessa, jos minusta joskus ihan oikea kouluttaja tulee.

Janen tokojuttuja


Ollaan nyt jatkettu taas kapulaan koskemisharjoituksia. Nyt neiti nostaa palikan jo ihan nätisti maasta ylös oikein korkealle. Se on aika hassun näköistä, kun neiti sitä kaula kaarella nostelee. Ihan kuin kapula painaisi viisi kiloa :D Seuraava vaihe olisi se, että naksun+palkan saa vasta siitä, kun ottaa kapula suussa askeleen minua kohti. Peruuttamisesta kapula suussa ei enää kovin pitkään pitäisi palkkiota jaella. Näin olen ajatellut asiassa edetä.

Tänään käytiin myös kaikki alo-liikkeet läpi (taas) hyppyä ja luoksepäästävyyttä lukuun ottamatta. Liikkeenohjaajaa kyllä kipeästi harjoituksiini tarvitsisin. Kyllähän itse kävely sujuu ihan ok, mutta alan heti sekoilemaan, kun joku on kertomassa minne pitää kääntyä. Seuraaminen ilman hihnaa on vielä edelleen vähän huonompaa. Palkkasin taas neitiä enemmän seuraamispaikan vahvistamiseksi. Liikkeestä maahanmeno ja seisominen meni molemmat hyvin, mutta neiti edelleen ennakoi istumista lopussa. Vaikka en ole sitä enää muutamaan viikkoon edes pyytänyt istumaan lopussa. No, pitää jatkaa samaan malliin. Paikkamakuu on nyt mennyt vähän takapakkia. Neiti alkaa tuijottelemaan minua ja kun häntä alkaa heilua, se on jo pian noussut seisomaan. Nyt otettiin muutama lyhyt pätkä vaan, mutta silti yksi seisomaan nouseminen tapahtui.. ääh.. Luoksetulossa ei mitään uutta. Nätisti neiti ottaa laukka-askelia minua kohti, mutta hidastaa vauhtia vähän ennen sivulle tuloa. Ja sivulle tulo on edelleen aika iso kaarros. Eli ei todellakaan vielä täydellistä.. Pitää nyt vaan sitkeästi kuitenkin jaksaa näitä liikkeitä vääntää läpi päivittäin, jos syksymmällä vielä ilmottaudumme kokeisiin.

Jasun pikku mielenvirkistystreeni


Tänään apukoulutuksen jälkeen, kun ryhmä oli niin nopea, jäi vähän ylimääräistä aikaa kokeilla paria estettä Jasun kanssa. Tietty mun piti koittaa yhtä pientä ohjauskuviota, jota muutamalle edistyneemmälle ryhmäläiselle yritin opettaa (siitä kerron myöhemmin lisää). No, eipä meillä siinä ongelmia Jasun kanssa ollut. Ilmeisesti se oli vaan jatko1-tasoiselle ryhmälle vielä liian vaikea. Myös A mentiin pari kertaa superpalkalla. Nätisti Jasu malttoi pysähtyä kontaktille. Pujoteltiinkin vähän molemmilta puolilta ohjaten, ei onkelmia. Paitsi Jasun mielestä kepit loppuivat kesken, kun ne olivat nyt ryhmäläisten jäljiltä vähän lyhemmät ;)

Jatko1-apukoulutusta

Mun tehtäväni oli tänään vetää ryhmäläisille pieni takaaleikkaustreeni. Rata oli kokonaiset kolme estettä pitkä: aita, putki ja aita. Putki oli kaarella ja aidat ennen ja jälkeen putkeen menoa. Takaaleikkaus tuli tehdä ennen putkea. Tämä sujui ryhmäläisiltä pääasiassa ihan hyvin. Parin kanssa sitten päätin kokeilla vähän vaikeampaa ohjausta, mäkelää putkesta tulon jälkeen. Mäkelässähän koira jätetään selän taa, eli käännytään selkä putken suuta päin ja otetaan koira mukaan samalla kädellä kuin koira ohjattiin putkeen. Tämä oli ryhmäläisille vielä aika vaikeaa. Ohjaaja keskittyi liikaa mäkelään jo siinä vaiheessa kuin oltiin tekemässä vielä takaaleikkausta ja ohjaamassa koiraa putkeen. Pieni ohjaajan epävarmuus ja kiire sai varmastikin putkeen menevän koiran pyörimään putken suulle. Tietysti koiratkin ovat vielä aika alkutekijöissään, mutta erityisesti ohjaajan toiminta sai harjoituksen epäonnistumaan. Niin pienestä se oli kiinni, jännä juttu. Mutta tulipahan parille ryhmäläiselle nyt esiteltyä, että mikä on mäkelä. Kyllä sitä ehtii sitten harjoitella myöhemmin lisää ihan varmasti ;) Muistan itsekin miten vaikeaa se aluksi oli.

Ei kommentteja: