maanantai 6. huhtikuuta 2009

Sunnuntain agi ja maanantain toko

Janen sunnuntain agi

Viime viikon tokottelut jäi raportoimatta. Yritän tässä muistaa vielä niistä jotain.. Mutta kuitenkin nyt sunnuntain agi ensin. Tässä ratapiirros:




Tällä kertaa Jane oli ihan hyvin kuulolla. Oma ohjaamiseni on vaan ihan kamalan varovaista! En tajua, että mitä oikein jännitän..? Jane kun on mulle vähän semmoinen "suloinen pikku waavi..tuitui.." niin ohjaankin sitä radalla ihan samalla lepertelytyylillä. Samanlaista aggressiota pitäisi saada peliin, kuin Jasunkin kanssa. No, mutta kuitenkin. Alkupätkä meni ihan hyvin. Otin Janen pakkovalssilla toiselle hypylle. Valssi 7. aidan jälkeen tuotti vähän vaikeuksia. Ja myös vienti 9.aidalle. Hyvin Jane sen haki, mutta oma käskytys oli myöhässä, joten se jäi vähän epäröimään. Pussiin meno onnistui ihan hyvin, kuhan vaan muistin pitää ohjaavan käden mukana. Jane ohittaa heti esteitä, jos en pidä ohjausta päällä. Loppupätkäkin meni ihan ok. Ennen A:ta tein takaaleikkauksen. Se oli Janelle ihan uusi juttu, joten se jäi vähän hidastelemaan ja katselemaan, että minne oikein hävisin. Mutta toisella kerralla se meni jo hienosti. Kontaktit onnistui upeasti :) Lopun neljää aitaa jäimme sitten hiomaan oikein kunnolla. Ongelmana oli lähinnä viimeisen aidan ohittaminen. Vaikka kuinka näytin Janelle kädellä, niin se vaan tuijotti minua. Ilmeisesti itse olin jo vähän sillä asenteella, että rata oli jo ohi.. No, namitädin avulla Jane saatiin hyvin irtoamaan. Suoraharjoituksia pitäisi kuulemma tehdä sen kanssa paljon.

Itsenäisenä treeni, joka näkyy kuvassa radan vieressä. Otin vaan toisinpäin, eli aita 2 oli 1 ja 1 oli 2. Niin mentiin sitten helpommasta kulmasta kepeille. Ihan hyviäkin suorituksia tuli, mutta välillä oli epävarmuutta ekaan väliin menossa. Oma ohjaaminen oli taas vähän epäselvää paikoin.. Mutta hienosti Jane pujottelee jo vauhdilla kun oikein vauhtiin pääsee :)


Keinu meni tällä kertaa oikein hyvin :) Jane ei yrittänyt hypätä alas. Jee :)

Ilmoitin nyt Janen kesäjaksolle 1-luokan ryhmään. Vähän jänskättää, että onko se jo liian pian. Mutta jos kisaamaan aikoo, niin kai sitä pitää.. Eiköhän me reippaat tytöt pärjätä :D

Janen maanantain toko


Maanantaina taas Doggien tokotreeneissä. Viikko sitten tehtiin taas aika paljon hyppyä, myös tokokerhon treeneissä. Nyt on ainakin malttia odottamisessa hyvin. Vähän Jane jäi lähelle hyppyä, jos ei ollut mitään "houkutinta" maassa. Kokeiltiin kosketusalustankin kanssa. Se meni itse asiassa aika hyvin :) Viime viikolla Jane vähä jänskäili Doggien treeneissä yhtä hallin nurkkaa. Siellä oli vähän liukas lattia ja portaat. Nyt menimmekin sitten suosiolla lähelle sitä nurkkaa "oleilemaan". No, eipä sitten enää juuri tarvinnut jänskäillä.

Aluksi tehtiin luoksepäästävyyttä. Jane ei oikein tykännyt, kun sen hampaita katsottiin. Sillä on tainnut olla vähän hammaskipua, kun epäilen, että se sai tappelussa vähän osumaa Jasun hampaasta. Paikka näyttää kyllä jo parantuneen, mutta taisi silti olla vähän inhottava kokemus.. Mutta muuten tyttö oli kyllä ihan nätisti paikoillaan.

Sitten tehtiin paikkamakuuta. Ensin ilman häiriötä ja sitten häiriöllä. Janella heilui häntä niin iloisesti, että varmuudella palkkasin sitä aika paljon. Nimittäin olen huomannut, että silloin se nousee helposti ylös, kun häntä alkaa heilumaan. Mutta kyllä se pysyi sen 2 minuuttia ihan nätisti paikoillaan. Hyvä :) Seuraavaksi teimme semmoisen häiriötreenin, että aina yksi koira kutsuttiin rivistä luokse vuorotellen. Jane ei ottanut häiriötä juurikaan muista. Vilkaisi vaan vähän silloin, kun eka koira lähti. Hienosti meni :)

Sitten otimme vähän liikkeestä maahanmenoja. Palkkasin välillä lelulla. Lopussa Jane ehkä kiihtyi vähän liikaa lelusta, se ei malttanut enää oikein keskittyä. Piti vähän rauhoittaa menoa. Sitten teimme ihan kokonaisen liikkeestä maahanmeno -liikeen. Janen seuraaminen oli aivan surkeaa! Maahanmeno kyllä onnistui ihan hyvin. Nyt saimmekin erinomaiset neuvot meidän seuraamiseen lähtemisngelmaan. Nimittäin Jane on oppinut lähtemään käskystä, ei liikkeestä. Joka on siis väärin (no, eipä minulle ole kukaan neuvonutkaan, että mistä koiran pitäisi lähteä). Nyt sitten aloin harjoitella niin, että jos Jane varastaa, en lähde liikkeelle ollenkaan. Sain neuvon, että voin ihan kieltääkin sitä, jos se tekee väärin. Ja oikeasta suorituksesta sitten reilusti kehumista. Minusta tuntuu, että olen tokossa ihan sahapukki! En puhu enkä pukahda koiralle mitään ja liikun kankeasti! Heti sain kommenttia, että Jane teki paljon reippaammin, kun se sai vähän kehuja seuraamisessa. Vähän semmoista rentoutta pitäisi saada tekemiseen. Se pätee myös agilityssä. Niin tosiaan.. mitä ihmettä mä oikein jännitän?? Vaikka koira on nykyään tosi kuuliainen, eikä edes tarvitse jännätä, että se karkaisi jonnekin tms.. Voi minua..

Ei kommentteja: