maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen ruututreenit

Pääsiäisenä aloitettiin treenaamaan Janen kanssa ihan uutta juttua, nimittäin ruutua. Perusperiaatteena tokokerhon ajatusmaailman mukaisesti, että treenaamme ruudun kosketusalustan avulla. Aloitimme torstai-iltana sillä, että laitoimme noin 15x15 cm kokoisen muoviläpyskämme ruudun keskelle ja sitten vaan odottelemaan kosketuksia. Naksautin kosketuksesta alustaan ja sitten nopea spurttaus palkkaamaan koiraa ja yhtä nopealla spurttauksella koira mukaan ruudusta ja odottelemaan uutta kosketusta.

Tältä homma näytti perjantaina aamulla:




Alusta on ensinnäkin tosi huono. Se liukui lumella.. Jane koski alustaan ihan innokkaasti, mutta naksauksen jälkeen se lähti mielellään tulemaan vastaan hakemaan palkkiota. Tässä vaiheessa en vielä sanonut mitään käskyä. Käytöksen pitää tulla ensin.

Sunnuntaina taisimme sitten keksiä sen, että jätin naksuttimen kokonaan pois. Silloin Jane jäi odottamaan palkkiota nätimmin paikoilleen. Huomasimme myös, että palkkaamisen piti tapahtua rauhallisemmin. Kävellen palkkaamaan ja juosten pois koira mukana. Aloin myös sanoa "ruutu"-käskyä silloin kun Jane koski alustaan.


Maanantaina pidimme kahdetkin treenit. Vähän oli taantumista ilmassa välillä, mutta hyviä oivalluksiakin tuli. Nyt pienensimme alustan minimaaliseksi, noin 4x4 cm kokoiseksi. Niin se pysyikin ihan hyvin paikoillaan. Aamulla teimme niin, että otin muutaman toiston alustan kanssa ja sitten otin sen salaa pois. Ihan hyvin Jane löysi tiensä silti ruudun keskelle :) Mutta käskytyksessä oli ongelmia. Välillä Jane jäi himmailemaan ja ikään kuin odottamaan lupaa mennä ruutuun. Kokeilin sitten jo sanoa käskyä aikaisemmin. Se ei vielä toiminut. Jane jotenkin luuli, että käsky tarkoittaa sen löytäneen oikean kohdan ruudusta, mihin jäädä seisomaan ja mihin nami tulee. Eli siinä vähän takapakkia ja käskyä edelleen vasta Janen ollessa ruudun keskellä.

Mutta alla video, miltä ruutu näytti nyt illalla. Vähän ehkä vaikea huomata videosta, mutta välillä otin kosketusalustan pois ja välillä se oli ruudussa.




Mutta olipa kiva tehdä vaihteeksi jotain muuta :) Tästä on hyvä jatkaa ruututreeniä ja muutakin touhuilua.

Ei kommentteja: