keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Leikkimisestä

Jane on vähän huono leikkimään. Jos siis puhutaan leikkimisestä sellaisessa muodossa, kun sitä koulutuksessa käytetään. Leikkimisharjoituksia olisi pitänyt tehdä sen kanssa paljon jo pentuiällä. Jane repii lelua aika huonosti. Siis tarttuu siihen huonosti ja lelun saa varastettua siltä helposti. Se ei juurikaan tarjoa leikkimistä itse, vaan se pitäisi houkutella leikkiin. Se ei myöskään osaa tuoda lelua minulle ja pyytää leikkimään kanssaan. Nyt olenkin päättänyt opettaa Janen leikkimään ja opetella asiaa myös itse. Olen saanut neuvoja leikkimiseen sekä tokokerholla että Doggien treeneissä. Leikkimisohjeet poikkeavat ehkä hieman toisistaan. Olenkin nyt pikkaisen soveltanut asioita ja ottanut oppia molemmista. Olen saanut aikaan pienen rautalankamallin, millä Janen leikkiminen näyttää jo parantuneen parissa päivässä.

- Leikkiin ryhtyminen: kun Jane osoittaa kiinnostuksensa leluun
- Lelun vetäminen: pyritään vahvistamaan kunnon otetta ja vetämistä antamalla Janen voittaa leikki, kun veto on kovimmillaan. Jos ote on huono, lelu varastetaan ja pistetään vähäksi aikaa piiloon selän taa.
- Lelun saaminen: Annetaan Janen ottaa kiinni lelusta, kun se on kiinnostunut ja tavoittelee lelua. Lelua ei koskaan suoraan suuhun, vaan se saa sen "saalistamalla".
- Lelun tuominen: Lelun voittamisen jälkeen Janen olisi tarkoitus tuoda lelu takaisin. Odotetaan ihan rauhassa, että näin tapahtuu. Mutta ENSIN Janen on täytynyt oppia, että leikki on mukava palkkio (nyt se alkaa jo hoksata sen).
- Rankaisu: Lelu menee heti piiloon, jos Jane alkaa pureskelemaan sitä, poistuu paikalta lelun kanssa tai muuten vaan epäkiinnostuu leikkimisestä.
- Kehuminen: Jokaisesta onnistuneesta suorituksesta reilusti kehumista, jotta Jane rentoutuisi ja uskaltaisi enemmän.


Olemme nyt kahden päivän aikana leikkineet muutaman leikkihetken päivässä. Tulokset näkyvät jo: Jane osaa jo tarjota minulle lelua ja pyytää leikkiin. Vähän vielä varovaisesti, mutta aiemmin se ei ole tehnyt sitä koskaan! Se jopa murisee nyt repiessään lelua :) Niin tavoitteenahan tässä on se, että Jane oppisi tuomaan lelua ja leikkimään sillä vetoleikkiä. Silloin lelua voisi paremmin hyödyntää treeneissä palkkiona. Tämä yllä esitetty rautalankamalli tulee varmasti jonkin verran muuttumaan, kuhan Janen edistyy. Pitää muistaa raportoida tilannetta.

Ei kommentteja: