torstai 4. joulukuuta 2008

Pikatokoilua omassa pihassa

Tänään tokoiltiin pitkästä aikaa lenkin jälkeen tuossa takapihan kentällä. Nyt kun Janella alkaa olla juoksut ohi, keskittymiskyky on huomattavasti parempi. Tehtiin aluksi ihan vaan pieniä seuraamispätkiä, joissa keskityin erityisesti lähtöihin. Vähän se taas yritti kiihdytellä aluksi, mutta mentiin tosi hiljaa ja tehtiin käännöksiä, joten alkoihan se neidin tahtikin hidastua ja seuraamispaikka tuli tiiviimmäksi. Hienoa! Tehtiin myös lyhyt paikkamakuu ja sekin sujui upeasti. Vaikka maa oli märkää ja lumista, Jane makasi tosi nätisti paikoillaan, eikä yhtään yrittänyt nousta ylös :)

Jasu teki omia temppujaan välissä. Vähän kokeiltiin seuraamistakin, mutta se meni taas siihen, että tehtiin kaikenlaisia sirkustemppuja: peruuttamista, jalkojen välissä pujottelua.. jne.. Jasu oli ihan liekeissä ja hyppi koko ajan :D Hassu koira. Pitäisi opettaa sille uusi temppu, ympäri pyörähtäminen. Siis ympäri, ei selän kautta (sen se jo osaa). Kun se pyörii tosi usein innoissaan itsekseen. Pitäisi nyt vaan naksutella sille sitä liikettä, niin uusi temppu olisi siinä.

Lopuksi tehtiin vielä pidempi seuraamispätkä Janen kanssa. Kokeilin nyt oikeastaan ekaa kertaa semmoista palkkausta, että jätin namipussin kentän reunalle valmiiksi odottamaan. Aluksi neiti oli ihan liekeissä namipussukasta, mutta lähti seuraamaan tosi nätisti kuitenkin. Namipussi oli sen verran kiinnostava, että Jane seurasi ihan älyttömän innokkaasti ja tuijotti minua herkeämättä :) Lopuksi käännyttiin kohti nameja ja annoin sen luvan mennä syömään pussin tyhjäksi. Vautsi, kun olin ylpeä tytöstä, kun se tajusi heti homman jujun, vaikka ei olla aiemmin vastaavaa varsinaisesti kokeiltukaan!

Ei kommentteja: