keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Minitreeni

Eilen oltiin taas tiistaitreeneissä Veikkolan hallissa. Jane jäi kotiin juoksuilemaan ja paikalla oli muutenkin vain neljä koiraa, joten tällä kertaa oli oikein ruhtinaallisesti aikaa (no, tunnin verran :D). Ei ollut oikein ideaa, mitä haluaisin treenata, joten mukaan vaan lähti joku vanha ASB-lehti, josta ajattelin soveltaa jotain. Mutta tämä pikku pätkä osoittautuikin oikein mukavaksi treeniksi:



Tavoitteeksi otin, että nyt harjoitellaan mahdollisimman tiukkoja käännöksiä Jasun kanssa. Kokeilin myös muutamaa erilaista ohjausta 5 aidalle. Alussa Jasu kääntyi oikein hyvin putkeen vaan oikealla kädellä käännöksen ohjaten (ei siis valssia). Alussa kun oli intoa, niin kääntyi tosi tiukasti! Sitten neloselle mentiin ihan suoraa linjaa ja pyöräytin Jasun putkesta kauimmaisen siivekkeen kautta. Vitoselle ensin kokeilin ohjata myös kauimmaisen siivekkeen kautta, mutta siinä tuntui, että vauhti hidastui liikaa. Sitten kokeilin tehdä kaksi valssia, nelosella ja vitosella. Sekään ei ollut oikein tarpeeksi hyvä. Lopulta kokeilin sitten sitä, mitä halusinkin, eli jaakotusta vitoselle putken puoleisen siivekkeen kautta. Sillä sain Jasun kääntymään tosi tiukasti putkeen. Lopulta vaan Jasun vauhti alkoi hyytyä ja se haahuili muiden koirien palkkojen perään. Toivottavasti sitä vaan ei nyt sattuisi mihinkään. Tai sitten (toivottavasti) väsymys johtui vain edellisyön valvomisesta närästyksen takia. Nuo närästykset vaan on Jasulla niin yleisiä, että niiden takia ei jätetä treenejä väliin. Vaikka kyllä nekin huolettaa Jasun muiden vaivojen ohella ihan yhtä paljon :/

Ei kommentteja: