torstai 18. kesäkuuta 2009

Pikapäivitys: SM-kisat

Tässä pikainen kertomus SM-kisoista. Vain joukkuekisaan siis osallistuimme. Ne oli siis viime lauantaina ja paikkana Tornio. Reissuun lähdimme porukalla: minä, Jere, Jasu, Jane, Anne & Vekku-collie. Ajelimme perjantai-illaksi Paltamoon meidän mökille ja sieltä sitten jatkoimme yöllä 4 aikaan huonosti nukkuneina matkaa Tornioon. Jasu kehitti taas perjantain aikana itselleen jonkun ihmeen yökötyksen ja valvotti meitä mökillä. Täytyi laittaa se autoon nukkumaan, että sai edes vähän nukuttua. Mutta yökötys (yllätys, yllätys) katosi kyllä heti kisapaikalle päästyämme ;)

Me starttasimme joukkueesta ekana Jasun kanssa heti 1.ryhmässä. Rataantutustuminen alkoi klo 9 aamulla. Vähän siinä kerkesi kävellä Tornionjoen rannassa ja vetäistä jugurttia naamaan, mutta pian oli jo aika mennä radalle. Vähän kävin kokeilemassa alustaa lämmittelyesteillä, koska kisahan pidettiin keinonurmella. Aluksi Jasu ei oikein osannut asettaa askeliaan alustalle, mutta oppi kyllä pian kääntymään ja ponnistamaan oikein. Alusta oli aika pitävä.

Näin nollakoirien suoritukset ja osasin sen perusteella päätellä radan vaikeimmat kohdat. Molemmat nollakoirat tekivät virheen renkaalla, joten todettiin yhdessä joukkueenjohtajan kanssa, että se kohta piti ainakin ottaa tosi tarkasti. Koska renkaalle tultiin mutkaputkesta, oli turha olettaa, että koira osaisi hakea sen oikeasta linjasta kutsuhyppynä. Oli parempi mennä hakemaan koira suoraan putkesta ja lähettää renkaalle. Rata oli aika haastava. Mutta totesin sen kyllä sopivan meille hyvin, koska rata vaati tarkkaa koiran hanskassa pitämistä, eikä juurikaan irtoamisia. Mutta oli se silti vaikein meidän koskaan kisoissa menemä rata. No, eipä tässä vielä olekaan kisakokemusta 3-luokasta kuin kolmelta radalta ;)


Hirveästi en ehtinyt jännittää rataa. Fiilis oli oikein hyvä, kun oli meidän vuoro. Heti alussa oli pujottelu, jota jännitin jonkin verran, mutta se sujui oikein mainiosti. Siitä sitten jatkoimme matkaa ja homma tuntui toimivan oikein hyvin :) Pääsimmekin virheittä melkein loppuun asti, kunnes kolmanneksi viimeisellä esteellä, A:lla, pidin vähän liikaa kiirettä. Olin hyvin asemissa ottamassa Jasua vastaan putkesta, kunnes käännyinkin liian nopeasti ja Jasu ohitti A-esteen. No, sain sen kuitenkin nopeasti palautettua esteelle. Siitä tuli siis kielto ja vähän yliaikaa. Muuten rata oli mielestäni ihan täydellinen. Kyllä olin niiiiiin tyytyväinen, kun maaliin pääsimme ja tuuletukset oli sen mukaiset :) Ensimmäinen tulos korkeimmasta kilpailuluokasta! Kyllä tuntui hienolta!! ..vaikka jälkeenpäin tietysti ehkä hieman harmitti tuo pieni virhe.. ;)

Tässä video radasta:




..ja muutama Jeren ottama kuva meistä:










Muutkin meidän joukkueesta selvisivät radoistaan oikein mainiosti. Kiti & Pösö pudottivat ekan riman, muuten ihan täydellinen rata. Päivi & Kipa tekivät hylyn, mutta Heli & Veikka tyylittelivät finaalissa nollaradan pienellä yliajalla :) Minijoukkueemme sijoittui näin ollen sijalle 23. Jee :)

Loppupäivä menikin sitten muiden suorituksia katsellessa. Katsomossa oli huikea tunnelma. JATin maxijoukkue teki upeat suoritukset ja sijoittui hienosti sijalle 11. Onnea Anne & Vekku ja joukkuetoverit! Medijoukkue ikävä kyllä hylkäytyi. Iltasella lähdimme ajelemaan takaisin kotiin. Vielä kuitenkin ehdimme pyörähtää Ruotsin puolella Ikeassa ja isossa karkkikaupassa ;) Kotona olimme 1 aikaan yöllä. Muut saivat vielä jäädä sunnuntaiksi kisailemaan yksilökisoihin. Toivottavasti me oltaisiin ensi vuonna niissä mukana. Kyllä SM:stä jäi niin hieno fiilis, että mieli tekisi mukaan pian taas uudelleen. Ihan erilaiselta tuntui latautua oikein kunnon kisoihin. Mitenkähän tässä enää saa kunnon fiilistä tavallisille radoille ;) No, uskon ainakin että jännityksen kanssa pystyn pian jo elämään paremmin, kun nyt on isommat kisat koettu :)


Täältä löytyy vielä kuvia JATin koirakoista ja koko reissustamme.

1 kommentti:

sosuka kirjoitti...

Tosi hyvännäköistä menoa teillä Jasun kanssa!! :D

En ollut aikaisessa aamussa seuraamassa teidän starttia, mutta kiva päästä fiiliksiin näin videonkin kautta. Harmillinen A-kielto, agility on niin herkkä laji, jossa kaikki on lopulta niin pienestä kiinni. Onnittelut kuitenkin huikeasta suorituksesta SM-radoilla!