keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Bulla-agi

Taas päästiin treenailemaan Sporttikoirahallille! Tällä kertaa mukaa lähti meidän lisäksi Ida, Ginny & Ronda, Maria, Luna & Rassi sekä mukana oli myös agilityn saloja opettelemassa Christel Janen pennun Donnan kanssa :) Maria oli suunnitellut meille treenin, jossa kiemuroita riitti ihan kerrakseen (puolet kiemuroista jätettiin vielä pois) :D Vähän ehdin huonosti tutustua rataan ja se näkyi kyllä heikoissa suorituksissa. Koirat toimi kyllä ihan superisti, mutta ohjaaja oli paikoin aika pihalla ;) Ohjasin mm. Jasun koko ajan pujotteluun väärälle puolen! Että "onpas kumma, kun koira ei osaa hakea pujotteluun" ;) Pitäis varmaan käydä treenaamassa useemmin..



Juoksin radan peräti 4 eri koiran kanssa :D Kerkisihän siinä sitten kokeilla jos jonkinlaista ohjaustekniikkaa. Nämä treenit on vaan vähän semmoisia mielenvirkistystreenejä. Vähän sovelsin kaikkea, en niinkään jaksanut jäädä hinkkaamaan yhtä kohtaa kuntoon. Jos sitten kun pääsee Janen kanssa taas kunnolla treenaamaan ryhmässä, pystyisi taas keskittymään asioihin paremmin.

Vaikeita kohtia oli minusta hypylle 4 vienti. Kulma tuli tosi tiukaksi, jos ohjasi muurin vasenta puolta. Toisaalta taas alku meni paremmin, kun otti koiran 2.hypyn takaa pakkovalssilla. Myös 8.hyppy oli vaikea. En oikeen vielä keksinyt siihen mitään järkevää tapaa ohjata. Jäämällä renkaan oikealle puolen, sai koiran hyvin vedettyä hypyn ohi, mutta taakse kääntäminen osoittautui hankalaksi. Jos yritti ohjata renkaan vasemmalta puolen, koira (ainakin Jasu) väkisinkin luki hypyn suoraan, koska olin auttamattomasti myöhässä. Renkaalta tuli niin kova vauhti joka tapauksessa, olin kummalla puolella hyvänsä.


Lopussa vaikein kohta oli ehkä pujottelu. Ainakin mun omille koirille. Jasu ei millään meinannut osua oikeaan väliin (olisiko sekin ollut syynä, että ohjasin sen ajatuksissani ekoilla kerroilla ihan väärälle puolen ;)). Mutta sitten kun oikein alettiin hioa, niin Jasu haki joko toiseen väliin (käänsin sitä liikaa) tai sitten meni putkeen (käänsin sitä liian vähän). Vaikeaa! Mutta hyvää harjoitusta Jasun kanssa, koska se ei todellakaan osaa kovin itsenäisesti hakea pujotteluun. On tosi riippuvainen ohjauksesta. Jane taas jää vaan möllöttämään ja odottamaan, että "kerro nyt, että minne pitää mennä" ja sujahtaa sitten oikeaan väliin. Sen kanssa vaan tuotti ongelmia (taas) edessä suorana häämöttävä putki. Kun silloin ei millään malttaisi pujotella loppuun asti! Maria antoikin hyvän ohjeen, että silloin ei annetakaan Janelle palkaksi mennä putkeen, vaan lelu lentää heti pujottelun jälkeen. Se toimi :)

Juoksin radan myös Ginny-corgin ja Marian Luna-russelin kanssa. Ginnyn kanssa yhteistyö pelasi minusta paremmin kuin viimeksi. Idalla oli vähän vaikeuksia saada Ginny irtoamaan putkeen, mutta minun kanssa se sujui ihan hyvin. Varmaan siinä oleellinen ero oli liike, Ida kun ei ison vauvavatsansa kanssa voinut ollenkaan juosta radalla. Ginnyn kanssa haastavinta on ehkä se, että se ei pitkänä koirana todellakaan taivu niin nopeasti kuin russeli. Välillä meinaa unohtaa tehdä ohjaukset vähän laajemmin ja pitkää runkoa ajatellen.

Luna ei meinannut oikein lähteä mun kanssa radalle, mutta saatiin me lopulta ihan hyviä pätkiä tehtyä. Oli kyllä mielenkiintoista kokeilla koiraa, jonka kanssa on pennusta asti tehty agilityä ja opetettu lukemaan ihan täydellisesti ohjausta. Luna kisaa 3-luokassa ja se on yhtä sertiä vaille valio. Toisaalta oli kyllä jännä huomata, että kaikki nämä 4 koiraa oli kyllä sinänsä hyvin samanlaisia. Samanlaisella ohjauksella ne toimi ihan ok ja luki ohjausta hyvin samalla tavalla. En oikeastaan pysty hirveästi eroavaisuuksia luettelemaan. Jasu ehkä on eniten tuulispää, joka tykkää tehdä omia ratkaisuja ;) Ginny taas tykkää komentaa ja nyppästä lahkeesta välillä ;) Jane ja Luna on aika samanlaisia, mutta Janen kanssa kokemattomuus vielä näkyy. Paljon pitäisi vain harjoitella ja harjoitella. Mutta olen iloinen, miten Janen vauhti alkaa olla jo ihan maksimissaan välillä!

Niin, vielä Janen pentusesta Donnasta. Olipa kiva nähdä sitäkin pitkästä aikaa! Donna on älyn pieni russeli, mutta se kasvatti itselleen hirmuisen pitkät jalat :D Vauhtia siis ilman muuta on vaikka muille jakaa. Häntä viuhui lähes taukoamatta ja muutenkin luonne oli tosi samanlainen kuin Janella. Lelusta Donna tarraa kovaa kiinni ja leikkii taisteluleikkiä raivoisasti! Hienoa! Donnan kanssa tehtiin ihan pieniä pätkiä. Paria estettä kerrallaan. Christelillekin kun kaikki on vielä niin uutta. Vähän vielä Donnalle oli epäselvää, että mitä esteillä pitää tehdä (että aidan ohi ei juosta, vaan siitä hypätään yli ;)), mutta teki kyllä juuri niin kuin Christel ohjasi. Keinu oli vielä vähän jännä. Hienosti kyllä Donna juoksi keinun päähän, mutta keinumisliike vähän jänskätti. Annoin vinkin, että olisi hyvä opettaa Donna juoksemaan suoraan keinun päähän ja vasta sitten alkaa laskemaan keinua avustajan avustuksella. Janelle on keinu opetettu niin ja sillä se on pysynyt aika nopeana. Että siis palkka tulee aina keinun päästä.


Treenien jälkeen oli hyvä syödä vähän pullaa ja juoda kahvia. Olihan tämä Bulla-agi ;)

Ei kommentteja: