sunnuntai 18. lokakuuta 2009

pm-toko

Jäipä vähän tympeä fiilis piirinmestaruustokosta. Paikkamakuussa nousi Janen vierestä ylös kolme koiraa, joista kaksi lähti juoksemaan hullua rallia. Onneksi ei kuitenkaan ihan Janen lähelle! Toinen koirista treenaa samassa treeniryhmässä meidän kanssa. Kyllä pisti vähän mietityttämään koko meidän tokokoulutuksen perusta, jossa koiraa pyritään kouluttamaan vain ja ainoastaan positiivisesti. Ei-toivottuun käytökseen ei minusta puututa tarpeeksi. Tai yleenä ottaen se, että kukaan ei sano, milloin on oikea aika mennä kokeeseen ja milloin jättää menemättä. Onneksi meillä alkaa nyt pian uusi tokokurssi taas Doggiella. Pistän kyllä nyt vakavaan harkintaan, että mitä kerhoa tulevaisuudessa edustan. Jos tästä nyt yleensä ottaen uskaltaa taas koiransa kokeeseen muiden koirien syötiksi viedä. Vähän tympii, kun kolmesta kokeestamme kahdessa on paikkamakuu ollut suorastaan kaoottista.

Kyllä se agility vaan on mukava ja mieltä rauhoittava laji, jossa ei tarvitse pelätä, että oma koira tulee syödyksi!

Tässä nyt kuitenkin sepostusta ja videoita kokeesta:


Luoksepäästävyys 10

Luoksepäästävyys meni ihan mukavasti. Janella on vaan vähän vaikeuksia pysyä pitkään sivulla. Tätä pitää harjoitella, kun homma on odotellessa vähän hösöttämistä.

Paikkamakuu 0


Tässä se kaaos sitten. Ei ehkä videolla ihan näy, että minkälainen show kentällä olikaan. Olen ihan ylpeä Janesta, kun se ei lähde riekkumiseen mukaan eikä pelkääkään. Mutta tietenkin asia voisi olla toisin, jos koirat tulisivat ihan "iholle".

Seuraaminen kytkettynä 9


Ihan hienoa seuraamista jälleen. Jotain kökköä Jane jäi vähän ihmettelemään ensimmäisessä täyskäännöksessä. Itse pitäisi kyllä liikuttaa käsiä enemmän ja olla muutenkin vähän rennompi ;)

Seuraaminen taluttimetta 10


Tämän Jane osaa :) Eipä tuosta oikein moitteen sanaa keksi. Kädetkin liikkuu paremmin ilman hihnaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7


Jotain kiinnostavaa kentässä kyllä oli, kun Jane lähti edistämään seuraamisessa. Muuten liike sujui ihan ok. Maahanmeno tietenkin saisi olla vähän nopeampi, mutta noin se Jane nopeimmillaan sen tekee.

Luoksetulo 0


No voihan.. Se sama haju ilmeisesti kiinnosti tässäkin, kun Jane lähti hiippailemaan. Onpas outoa. Istumaan jäämistä on kyllä kovasti harjoiteltu ja se sujuu kyllä oikein mallikkaasti. Mutta onpas kumma, kun kokeessa Jane lähti nyt jo toisen kerran hiippailemaan. Treeneissä se ei ole tehnyt sitä koskaan. Ongelmana on vaan ollut se, että Jane menee makaamaan.

Liikkeestä seisominen 0


Hitsi kun en tajunnut sanoa Jerelle ennen kehään menoa, että menisi vähän kauemmas kuvaamaan :D Tässä vaiheessa Jane tajusi, että Jere oli kentän vierellä (näkyy videolta) ja sillä meni pasmat sekaisin. Sillä taisi olla Jere vaan mielessä silloin, kun annoin sille seiso-käskyn. Vähän aikaa se miettii selvästi, että mitähän tässä pitikään tehdä, mutta valitsi sitten (yllättäen) sen maahan menemisen. Että näin taas!

Estehyppy 10, kokonaisvaikutus 8,5


Hyppy meni ihan ok, tosin aika sivuun Jane hyppäsi. Ja oli muutenkin tosi vaikea saada se pysymään taas esteen takana. Meinasi jo kerran hypätä omia aikojaan ennen suoritusta. Tuomari oli aika vähäpuheinen. Kovasti kuitenkin kehui, että koirassa on potentiaalia.

Yhteispisteet 110,5, 3-tulos, sijoitus 6/10

Ei kommentteja: