sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Paluu maan pinnalle..

Tiistaina olimme jälleen Jasun kanssa agilityä treenaamassa. Nämä oli viimeiset harkat ennen kuukauden joulutaukoa. Ehkä hyvä niin, koska harkat ei nyt menneet ihan putkeen. Viikonloppukurssin jälkeen tulin tietysti innokkaana uusia oppeja soveltamaan, mutta paluu maan pinnalle kävi kyllä aika nopeasti ;) Kurssilla oltiin neuvottu, että harkoissakin suoritus tehdään aina rataan kunnolla tutustuen ja kilpailunomaisesti. Ihanne olisi, että rata siis päästäisiin kerralla läpi ilman toistoa ja hinkkausta. Joo, eipä nyt ihan tässä onnistuttu.



Rata oli kohtuu lyhty (kuten kuvasta näkyy). Ja ihan helppokin se oli, mutta onnistuin silti kämmimään Jasun ohjauksen aika totaalisesti. Ensimmäinen vaikea paikka oli neljännellä esteellä, jonka takana minun tuli tehdä valssi, että pääsisin viidennen esteen vasemmalle puolen. Yritin ohjata Jasua kurvissa kahdella kädellä, niin kuin kuuluukin, mutta en varmaan sitten saattanut sitä tarpeeksi hyvin aidalle. Siitä Jasu sitten luiskahti parikin kertaa ohi aidan oikealta puolelta. Toinen paha paikka oli putken suulla. Kouluttaja Kati oli opettanut meille uuden ohjaustaktiikan, jota nyt yritin soveltaa. Vähän vaikea selittää, mutta siinä tavallaan oli tarkoitus juosta koiran kanssa putken suulle ja tehdä juuri ennen putkea käännös, niin että houkutteleva aita (nro 7) jäi selkäni taa. Huhhhuh. Jasu kun on niin nopea, minulla oli vaikeuksia ehtiä. Ja hyvä etten taas tallonut sen varpaille. Noh.. Kyllä sekin mutka saatiin lopulta kuntoon. Ja viimeiselle esteelle onnistuin vielä saamaan ongelman aikaiseksi. Siinä oli sama syy kuin neljännellä esteellä, eli liian huono ohjaukseni aidalle. Välillä Jasu irtoaa mutkissa jo todella hyvin, mutta silti saan olla todella tarkka miten itse liikun ja huidon käsilläni. Helposti se luiskahtaa esteen ohi, jos itse en ole tarkkana. Mutta minustahan ne virheet aina johtuu. Sehän on ihan selvä.

Itsenäisesti sitten taas tänään harjoittelimme pujottelua ja keinua. Niin ja olihan meillä pieni aitasarjakin, jossa harjoiteltiin juurikin niitä vaikeita mutkaohjauksia. Siinä kyllä Jasu meni ihan ongelmitta. Kepit meni taas ihan hyvin, mutta olen alkanut miettiä, miten Jasun vauhtia saisi nopeammaksi ja menoa vähemmän pomppivaksi. No, pitää joskus kysyä joltain asiantuntijalta asiaa. Joku kiva laakassa lentävä lelupalkka voisi esim. olla ihan hyvä, mutta se ei saisi toisaalta innostaa Jasua liikaakaan ainakaan pujottelun aikana. Keinu oli sitten taas yhtä matelua. Homma ei tunnu etenevän yhtään mihinkään. Edes kiva lelukaan ei nyt Jasua innostanut keinulla, kun joku oli tietysti taas mennyt tyhjentämään koko namipussinsa sisällön hiekan sekaan. Puuh. Sama juttu se oli tänään radallakin. Jasu ei ole pitkään aikaan tehnyt sitä, että kesken radan lähtisi jotain haiselemaan. Taisi siis olla vähän kyllästymistä sen viikonloppukurssin jälkeen ilmassa. No, ensi vuonna taas uudestaan uudella innolla :)

Ei kommentteja: