perjantai 2. tammikuuta 2009

Keinukurssin oivallukset

Joulukuun ajan käytiin Jasun kanssa "keinukammokurssilla". Jäi vähän päivittämättä sen antia, mutta tässä nyt kootusti oivallus, jonka siellä sain. Tai oikeastaan siis, että mikä mulle kerrottiin ;) Jasuhan ei pelännyt kurssilla keinua ollenkaan, vaikka kurssi oli keinukammoisille. Ei se kyllä treeneissä nykyään juuri pelkääkään, mutta kisoissa iskee joskus "rimakauhu". No, me keskityimme sitten lähinnä kontaktin parantamiseen. Sain ohjeen alkaa palkata Jasua namialustalla ja nimen omaan niin, että vapautan sen alustalle, kuhan se on ensin juossut kontaktin loppuun, pysähtynyt ja katsonut minua. Tämä sama tulee nyt käytäntöön joka kontaktiesteellä. Olen nyt pyrkinytkin vahvistamaan katsekontaktia joka paikassa. Jasu ei saa ruokaa, mennä ulos ovesta tai juosta portaisiin, ilman että se katsoo minua. Hyvin on pikkujätkä alkanut oppia mistä on kyse.

Tänään sitten käytiin tekemässä pika kontaktitreenit Viherlandialla, kun sinne taas pääsi joululoman jälkeen. Nyt pistettiin sitten heti kättelyssä namialustat kontaktien loppuun. Ja nimen omaan niin kauas, että koira vapautetaan alustalle, ensin kun se on katsonut minua. Vielä mentiin suurimmaksi osaksi hihnassa, että sain aluksi muistutettua Jasulle, ettei namialustalle rynnätä suoraan. Jasu kyllä tajusi jutun nopeasti, mutta itse olin välillä vähän hidas vapautuksessa. Sen pitäisi tulla tässä alkuvaiheessa juuri silloin, kun Jasu vilkaisee minua. Tarkoitushan on toki lisätä sitten pikku hiljaa kestoakin vilkaisuun, että voin sitten liikkua itsekin siinä samalla. Tarkoitus olisi, etten sanoisi Jasullekaan enää mitään pysäytyskäskyä kontaktilla. Mutta sitä pitää nyt tosiaan treenailla. A:lla vauhtia tuppasi vielä olemaan sen verran, että pysäytin sen odota-käskyllä. Ihan sen takia, koska aion tehdä niin huomenna Hyvinkään kisoissa. Jasu ei kuitenkaan muuten malta pysähtyä. Mutta ajatuksena olisi, että saisin sen käskyn nyt opetettua pikku hiljaa pois siitä, koska se ei on aika liukuva käsite. Odota-käskyllä kun ei ole varsinaista paikkaa ja se on vähän liukuva muutenkin. Janella ainakin käytän seiso-käskyä silloin kun sen pitää pysähtyä niille sijoilleen vauhdista.

Mutta hyvin sujuivat Jasun kontaktit nyt. Keinullekin sillä oli ihan hirveä hinku, kun se tiesi namialustan olevan odottamassa. Tarkoitushan tässä katsekontaktilla luvan pyytämisessä on se, että voin vapauttaa Jasun taas jatkamaan matkaa. Kokeilinkin kerran jo ilmankin namialustaa. Palkkana toimi putki. Ja se toimi oikein hyvin :) Tämä sama juttu pitää opettaa Janellekin. Sillä vaan tulen ottamaan myös kosketusalustan mukaan. Alustalta vapautus namille. Jee :)

Pakkohan mun oli tehdä odottavan äidin, Janenkin, kanssa jotain, kun se kerran oli mukana. Tehtiin ihan vaan lähetyksiä ensimmäiseen keppiväliin. Ihan kaksi keppiä oli vaan käytössä. Jane muisti homman tosi mahtavasti, vaikka ei olla kuukauteen tehty mitään! Lähetykset onnistuivat molemmilta puolilta ohjaten, eri kulmista ja jo muutaman metrinkin päästä. Se ei mennyt kertaakaan väärältä puolelta :) Mahtavaa! On se vaan näppärä tyttö :)

Ei kommentteja: