perjantai 16. heinäkuuta 2010

Jasu loistaa

Käytiin keskiviikkona kentällä Martan ja Väinön kanssa. Kouluttajaa ei ole nyt paikalla pariin viikkoon, mutta kenttä on meille varattuna treenien aikaan. Oli niin kuuma, että (ihme kyllä) koko Ojangossa ei ollut ketään, kun paikalle saavuimme! Mutta kuumuudesta huolimatta oli oikein kiva treenailla. En jaksanut alkaa siirtelemään esteitä, joten sovelsin oman radan paikoillaan jo olevista esteistä. Jasu kulki kuumuudesta huolimatta aivan loistavasti! En tiedä oliko syynä se, että olimme normaalin treenikenttämme viereisellä kentällä (jossa ei ollut samoja hajuja?). Vaiko sitten se, että kentällä ei ollut Janen ja Väinön lisäksi muita koiria eikä varsinkaan niiden leluja.

Harjoiteltiin vähän kääntymistä suorasta putkesta. Olen nyt päättänyt alkaa "suhisemaan" koirille merkiksi, että pitää kääntyä. Katsotaan miten opin käyttämään uutta käskyä. Jasu ainakin taisi jo hoksata homman ja kääntyi ensimmäisen epäonnistuneen kerran jälkeen jo oikein mallikkaasti :) Rata meni siis suorastaan superisti! Jasu ei haistellut yhtään ja oli oikein kunnon ärr-ärr-tuulella! Itse vähän sekoilin pitkien vientien kanssa, mutta kun meininki oli niin hyvä, ei turhaan jääty hinkkaamaan. Mahtavaa Jasu!

Janekin teki vähän puomin alastuloa ja kosketusalustaa Martalle ja Väinölle malliksi. Jane oli ihan innokas itsensä, kun sille vähän vinkulelua vilautti, vaikka on se selvästi kantavana ja hidastunut normaalielämässä jo hurjasti. Sitten vähän tehtiin pikkujuttuja Väinönkin kanssa. Väinöä ei lelut paljoa kiinnosta, mutta se on ihan super innokas nakkien perään. Hassu koira :D Jasun luo se karkasi pari kertaa, joten haasteena on saada se pysymään kentän rajojen sisäpuolella. Mutta nyt onkin hyvä harjoitella, kun kentällä ei ole juurikaan muita koiria.

Ei kommentteja: